LUNDSTRÖM. Hiljaa, sanon minä! Mistä tiedätte että me olemme ainoat, joille ne on pantattu, mistä te sen tiedätte. Hiljaa, ihmiset kuulevat meitä.
(Pari herraa ovat näkyvissä perällä, mutta poistuvat sitten.)
HENTUNEN. En — minä menen — tulkoon sitten mitä tahansa, minä en pelkää. Minä tahdon rahani pois — rakkaat rahani, joita minä niin suurella vaivalla olen koonnut — — —
KYMMENES KOHTAUS.
EDELLISET. HAMARI.
HAMARI. Mitä täällä niin vilkkaasti keskustellaan? Mitä on tapahtunut?
LUNDSTRÖM (selittää hänelle hiljaa mistä on kysymys).
HENTUNEN (sill'aikaa). Ja semmoinen lipevä teeskentelijä! Löi minua olkapäälle ja sanoi, että se on aina niin hauska nähdä minua — että me niin hyvin ymmärrämme toisemme — että minä kuulun heidän perheeseensä. Kaunis perhe! (Itku suussa.) Saatanan roskaväkeä se on eikä mikään perhe.
HAMARI (Lundströmille). Olkoon kuinka tahansa, niin vahtimestari on saatava täältä pois — Kuulkaapas vahtimestari, seuratkaa minua — minä selitän asiat — tahtoisin puhua kahden kesken kanssanne. Tulkaa nyt, niin — —
(Ottaa häntä käsivarresta.)