KÄKI (eloisasti). Niin niin — jos tahtoisit — jos — —
MIILI (ottaa kihlasormuksen sormestaan). Onko se kysymys tästä?
KÄKI. Hehe — aivan oikein — — Kuinka sinä aavistit. Se on minulle niin suuri helpotus että sinä itse — — Se ei tunnu nyt enää niin piinaavalta.
MIILI. Kuule, oletko milloinkaan rakastanut muita paitsi itseäsi?
KÄKI. Kuinka sinä noin puhut? Sinä tahdot minua loukata. Ainahan minä sinua — anteeksi! — Miiliä olen kunnioittanut ja tulen Miiliä vastedeskin kunnioittamaan, siitä voit olla varma.
MIILI. Sen vuoksiko että minä annan sinulle tämän sormuksen takaisin?
Kas tässä!
KÄKI (ottaa sen mielihyvällä), Miili — minä saan kiittää sinua niin paljon! Se tuntuu nyt minusta oikein kevyeltä ja hyvältä. Et suinkaan sinä hyvin kovasti tästä pane pahaksesi. Tässä olisi sitten se minun sormukseni — minä panen sen tänne pöydälle. Kas tässä se on!
MIILI. Olkaa niin hyvä — herra Yrjö Käki.
KÄKI. Niin, kuinkas tuo nyt on muuten? Tarkoittaako Miili että kun me eroamme — että me taas kutsuisimme toisiamme herraksi ja neidiksi kuin ennen kihlaustamme.
MIILI. Se tahtoo sanoa — purkaa sinun-maljamme, ha ha. Niin, eiköhän tuo olisi parasta, sillä olisihan se teille ikävä, jos muut sattuisivat tuota sinuttelemista kuulemaan. Se vaikuttaisi varmaan teidän kallisarvoiseen tulevaisuuteenne.