KEKKONEN. Niin, mutta sitten hän samassa muisti että pitihän neiti Viivinkin näinä päivinä pistäytyä pääkaupungissa ja siinä tapauksessa se sopisi mainion hyvästi, jos te pääsisitte minun hevosessani asemalle, niin se tulisi helpommaksi meille molemmille. Mutta siihen minä vastasin että —
VIIVI. Niin, niin, kyllä minä muistan —
KEKKONEN. Niin, siihen minä vastasin että kyytirahasta ei kysymystäkään, he he he, sillä minä jos menen, niin menen omalla Pollellani ja aivan yksin, että jos Viivi neiti vaan tahtoo tulla minun halvassa reessäni, niin se on minulle sekä kunnia että ilo, sanoin minä. Ja seuraavana aamuna sitä sitten mentiin kun mentiinkin ja mammanne vielä lähtiessä taputti minua olkapäälle ja katsoi meitä niin viekkaasti ja meinaavasti että mitähän se sillä oikeastaan —
VIIVI. Oiss, mitä te nyt taas noita vanhoja —!
KEKKONEN. No ei mitään sitten, ei mitään. Mutta jättäkää nyt pois tuo nyrpeä katse. Koettakaapas nyt vähän kikattaa, niin saatte nähdä että jos ei se auta, niin —
PALVELIJATAR (oikealta päiväkirja kädessä, jonka hän antaa Kekkoselle):
Tässä olisi kirja, jos herrasväki —
KEKKONEN. Mitä? Mikä kirja tämä on —?
PALVELIJATAR. Matkustavaisten kirja.
VIIVI (erikseen): Matkustavaisten kirja! No, se vielä puuttui!
PALVELIJATAR. Niin, siihen kirjoittaa jokainen matkustaja nimensä.