VIIVI. En — en minä — Päätänikin särkee niin kovasti etten —
KEKKONEN (rupeaa yhä kiivastumaan): Ei, ette saa mennä! Minä kiellän sen — (Kävelee edestakaisin) No, tämä nyt on häpeä, joka ei vielä eläissäni ole minulle —! Toinen kerta jo sanotaan vasten naamaani, vasten rehellistä naamaani: En tunne teitä. (Miller sanoo jotain hiljaa Salmelalle, joka kiiruhtaa ulos) Minua Kaapro Kekkosta, minua joka 10 vuotta olen ollut kanttorina Alamäellä, joka olen hoitanut pitäjän kaikki asiat, joka olen syönyt samassa pöydässä itse piispan kanssa, minua, jolla on yleinen luottamus ja kunnioitus! Minua kohdellaan kuin olisin narri, naurettava houkkio, hampuusi, rakki! Se on kuulumatonta, se on uhkarohkeata! Ja keltä tämä kaikki! Nuorelta sivist —
ALBERT. Kuulkaapas, herra!
KEKKONEN. — nuorelta sivistyneeltä ryökkynältä, jonka kunnioitettavassa kodissa niin monasti olen — Mutta sen sanon, antakaa paikalla pois kapsäkkini, sillä täällä en hetkeäkään enää aijo viipyä enkä tänne Babeliin ikipäivänäni olisi tullutkaan, ellei mammanne minua —
KOLMASTOISTA KOHTAUS
Edelliset. Poliisi. Salmela. Palvelijatar.
POLIISI (kapsäkki kädessä, lyö Kekkosta olkapäälle): Rauhoittukaa herra, rauhoittukaa!
KEKKONEN. Mitä? Poliisi!
VIIVI (erikseen): Taivaan herra! Poliisi!
POLIISI. Herrako se on, joka on jättänyt hevosensa vartiatta tuonne kadulle?