BLOM. Vaan eikö ollut hirveän vaikeata jättää tuo vanha, totuttu tapa?
VILHO (huoaten). Totta puhuakseni, tuntui se jotensakin vaikealta, setä hyvä.
BLOM. Sen hyvin arvaan, poika parka!
VILHO. Mutta siinä ei mikään auttanut; kuinka olisin muussa tapauksessa rohjennutkaan Maria kosia?
BLOM. Vaan millä tavalla siitä kuitenkin saatoit luopua? Kerroppa tuo minulle!
VILHO. Varsin yksinkertaisesti. Nuuskan viskasin pihalle, ja rasian lahjoitin eräälle ystävälle.
BLOM. Se oli huono keino. Vähitellen sinun olisi pitänyt siitä luopua, vähitellen. Saatpa nähdä, sinä vielä kerran aloitat uudestaan! Saatpa nähdä!
VILHO. Siitä ei ole pelkoa. Enhän sitä enää haluakaan.
BLOM. Joutavia! Kyllä sinun välistä vieläkin tekee mielesi nuuskaa.
VILHO. No, kyllä tosin. Mutta minä taistelen haluani vastaan, taistelen voimieni takaa.