KAMREERI. Ei aivan, meillä kun kuuluu olevan vain palttua ja luusoppaa.
ONNI. Palttua ja luusoppaa! Se on totta, eihän tuo oikein sovi vieraan aamiaiseksi.
KAMREERI. En minä sitä ole ajatellutkaan. Minun tuumani on nimittäin tämmöinen: Minä ostan mitä tarvitaan, tuotan ne salaa tänne, ja sitten vasta, kun vieraat tulevat, vien ostokseni mammalle ja sanon: niin ja niin on nyt asian laita, mamma hyvä! Ja menköön sitten kuinka tahansa, tulkoon maanjäristys tai muita mullistuksia — mikä on tehty, se on tehty.
ONNI. Mutta jos hän suuttuu niin, ettei hän ryhdykään minkäänlaisiin puuhiin?
KAMREERI. Niin, eihän tuota tiedä — koettaa vain täytyy. Mutta nyt on kysymys: kuka minulle nuo ostokset toimittaa? Reettaa en voi lähettää, sillä silloin tulisi kaikki paikalla ilmi, ja Hilmalle taas en viitsi tästä puhua, niin että olen senvuoksi ajatellut, että jos sinä, kunnon veli, tekisit minulle sen hyvän työn ja auttaisit minua siitä pahasta pulasta, johon nyt olen joutunut ja —
ONNI. Ha ha, sekö se olikin tuo asia, jos setä —?
KAMREERI. Sehän se oli. No, suostutko sinä?
ONNI. Hyvin mielelläni, jos ei minulta muuta vaadita. Mutta mistä —?
KAMREERI. Kiitos, veliseni, kiitos! Sitä minä sinulta odotinkin.
ONNI. Ei kestä, mutta mistä minä nämä tavarat hankin, sillä se on todellakin ensimmäinen kerta, kun minä —