ROUVA. Ettei tämä asia ole minun korvilleni! Se on hirmuista! Kuulitko sinä, Hilma? Ja sitten vielä nauroi! — Kuulepas, Reetta, sinun pitää paikalla mennä —
(Hillitsee itseään).
REETTA. Mihinkä sitten?
ROUVA. Niin — tuota — johtui tässä mieleeni, ettei menneen kuun maitotinki vielä ole maksettu lasaretinrouvalle, (ottaa esille kukkaronsa) ja sen vuoksi —
REETTA. Johan minä sen maksoin viime viikolla.
ROUVA. Maksoit? Ole vait! Kyllä minä sen paremmin muistan. Tuoss' on nyt rahat — siitä tulee viisi markkaa takaisin. Ja sitten sinä sivumennen voit kysyä, mitenkä se on tuon merimiehen laita, joka yöllä sinne tuotiin. Asia ei tosin meitä koske, mutta täytyyhän sitä sen verran osoittaa myötätuntoisuuttaan lähimmäistä kohtaan, että —
REETTA. Voi, voi, hän kuuluu jo olevan kuolemaisillaan!
ROUVA. Kuolemaisillaan! Mitä sinä sanot?
REETTA. Niin, minä kuulin juuri tuolla pihalla tuomarin Tildalta, jonka serkun sisarenpojan tyttö on lasaretilla pyykkiä pesemässä, että söötterska oli sanonut, että pää on puhki.
ROUVA. Että pää on puhki? Se on kauheata!