REETTA (rouvaa seuraten): Niin, kun sain niin kauan odottaa apteekissa (hän on jo poissa näyttämöltä) ja kun sitten poikkesin tuota sanomalehteä —
ROUVAN ÄÄNI. Ole vait äläkä mökötä!
KOLMAS KOHTAUS.
ONNI (yksin): Jaa-a, näkyypä todellakin olevan ukkosta ilmassa! Ehkä on parasta, että pötkin tieheni ja tulen takaisin vasta myöhemmin. Niin, mutta pitäisihän minun ensin saada tavata Hilmaa, sillä en saa rauhaa, ennenkuin olen pyytänyt häneltä anteeksi ja antanut hänelle tämän pienen lahjan. En ymmärräkään, mistä nuo juuttaan sanat eilen tulivat suuhuni, ja leikillähän minä ne sanoinkin, vaikka —. Mutta kas, ovi liikkuu! Eikö hän tuossa jo —?
NELJÄS KOHTAUS.
Reetta. Onni.
ONNI. Ei, Reettahan tuo vaan —. No, kuinka on sairaan laita? Vieläkö hän makaa?
REETTA. Ei, ukko parka istuu pöydän ääressä ja särpii seltteriä että silmät ovat nurin. Hän kysyi, olitteko te jo täällä.
ONNI. Josko minä olin täällä?
REETTA. Niin, hän sanoi, että hänellä oli asiaa herra Onnille, ja pyysi, ettette menisi, ennenkuin hän on saanut teitä puhutella.