POLIISI (säikähtäneenä): Mi-mi-mitä nyt?
KAMREERI. Niin, mitä sinä, Emma —?
ROUVA. Pysy takanani, pysy takanani, Kalle! Hän tulee sinua vangitsemaan.
KAMREERI. Vangitse —?
ROUVA (poliisille): Niin, mutta minä en häntä anna — en kuuna päivänä — sillä se on vääryyttä, ilmeistä vääryyttä. Merimieshän se oli, joka aloitti. Kuka käski häntä suututtamaan kamreeria? Ja jos kamreeri sitten häntä vähän tyrkkäsikin, ja se sattui pahemmasti kuin oli aiottu, niin eihän se ollut hänen syynsä, että — (Kun poliisi vähäsen lähestyy). Pysykää kauempana, muuten pamahtaa!
(Kohottaa tuolia).
POLIISI. Herra jestan, tämä kirjehän minun vain piti kamreerille —
KAMREERI (ottaa pari askelta poliisia kohti): Mutta, Emma, oletko sinä —?
ROUVA (tarttuu hänen takinliepeisiinsä): Älä mene, Kalle! Älä mene! Se on vain viekkautta ja kavaluutta. Eteisessä seisoo kuka tiesi kuinka monta poliisia sinua odottamassa. (Menee tuoli koholla poliisia vastaan). No, pakenetko tahi tämä on viimeinen hetkesi!
POLIISI. Voi, voi, rouva on tullut hulluksi! Tuoss' on kirje — (viskaa sen pöydälle) — minä juoksen hakemaan tohtoria. (Huutaa mennessään). Tohtoria, tohtoria.