POSTINHOITAJA. No, sitten siinä on uusi leninki ihan viimeisen muodin mukaan, jos oikein arvaan?
NEITI. Ei, ei, älkää kysykökään; en minä voi sitä ilmaista.
POSTINHOITAJA. No, nyt tiedän! Siinä on valkoiset, silkkiset tanssikengät, jommoisia käytetään suurissa haaleissa, eikö niin?
NEITI. Ei suinkaan! Älkää koettako sitä arvata, ei se kumminkaan onnistu! Sen vaan voin sanoa, että siinä on jotakin aivan uutta, aivan modernia. Ei, nyt jo vaikenen, nyt jo vaikenen! Mutta, hyvä herra postimestari, olisiko se mahdollista, että minä saisin sen ulos kohta, kun posti on tullut? Olisiko se mahdollista?
POSTINHOITAJA. No, koska se on niin hirveän tärkeä, niin täytyyhän tuota sitten — —
NEITI. Kiitoksia, paljon kiitoksia! Minä kävelen täällä ulkona odottamassa. Hyvästi siksi! Hyvästi, herra sihteeri! Mutta niinkuin sanoin teille: olkaa varovainen, olkaa varovainen! Hi, hi, hi, hi!
(Poistuu).
POSTINHOITAJA. Hyvästi vaan! Saa nähdä, niin tuo tärkeä paketti ei sisällä muuta kuin tavallisen pomaada-purkin. Vai mitä sihteeri siitä arvelee?
KIRJURI. Niin, kuka sen voi tietää.
POSTINHOITAJA. Mutta, kuulkaapas, mitä hän teille sanoi? Sitä en ymmärtänyt.