VAIMO. E-e — en suinkaan — enhän minä sitä ole sanonut —
POSTINHOITAJA. No, miksi sinä sitten tulit sen kirjeen noutamaan? Onko sinulla mikään oikeus siihen? Onko sulla valtakirja, häh?
VAIMO. Ei — eihän minulla —
POSTINHOITAJA (jatkaen): Ja tiedätkös, mikä edesvastaus tuommoisesta on? Jos tekisin oikein, niin hakisin poliisin ja antaisin viedä sinun putkaan, että siellä saisit miettiä, mitä se on virkamiestä sillä tapaa —
VAIMO. Voi voi, hyvä herra postimestari, antakaa anteeksi! Se on Evastiinan syy! Kun hän näki minun tulevan kaupunkiin, huusi hän perästäni: »Kuuleppas, Mari, sieppaapas samassa pois tuo rahakirje postista, niin saat kahvikupin ja viinaryypyn, kun tulet takaisin!» — niin että enhän minä tiennyt muuta kuin —
POSTINHOITAJA. Pois, tuoss' on ovi! Äläkä näytä naamaasi täällä vast'edes, muista se, mokoma!
VAIMO. Kyllä, kyllä — (Mennessään) Jeesus, tuommoista äkäpussia, joka aivan kuoliaaksi säikäyttää!
POSTINHOITAJA. Katsos, noin hän nyt pilasi tuon kuitin. No, kaikenlaisia harmia sitä pitää olemankin!
(Juo lasin vettä).
Postiljooni (kuorsaa).
POSTINHOITAJA (huutaa täyttä kurkkua): Lundqvist, sinä riivattu mies! Jos et sinä pysy valveilla, niin minä, niin totta kuin elän, annan sinulle rangaistusreissun ja kirjoitan posti-tirehtöörille, että sinä olet suuri juoppo ja että —