KIRJURI (kärsimättömästi): No, kyllä —
NEITI. Niin, että jos hän rupeisi kronglaamaan, eikä tahtoisikaan sitä antaa, niin te voitte muistuttaa häntä tuosta hänen lupauksestaan ja puhua minun puolestani. (Kiekailevasti) Tahdotteko sitä — tahdotteko puhua puolestani, herra sihteeri —?
KIRJURI. Mitä minä —
NEITI. Ei, vastatkaa nyt! Tahdotteko puollustaa minua, jos postimestari panisi vastaan? Minä olisin teille sitten niin äärettömästi kiitollinen. Tahdotteko sitä, sanokaa — sillä se olisi niin sanomattomasti tärkeää —
KIRJURI (ärjäsee): Menkää hiiteen! Minä en viitsi lorujanne kuunnella!
NEITI. Fyy! Mitä se on? Kuka sillä tapaa yleisöä kohtelee? Minä kirjoitan tästä sanomalehtiin, niin saatte nähdä, mitä siitä seuraa! Fyy, semmoista raakuutta! Fyy!
(Katoo).
KIRJURI. Kirjoita vaikka keisarille, minä en siitä välitä! Niin, minä en enää välitä! Niin, minä en enää välitä koko maailmasta. Jos olisi minulla tässä myrkkyä, niin pistäisin suuhuni, että pääsisin tästä elämästä. Hoh hoo sentään!
HELMI (tulee).
KIRJURI. Ah, mitä näen minä! Hän!