KIRJURI (säikähtyen): Ole huutamatta, hunsvotti!
(Antaa pojalle postimerkkejä).
POIKA. Kiitos! Morjesta vaan!
(Katoo).
KIRJURI. Niin, oudoltahan se tuntuu, se on totta, mutta kuinka selittää tuota kirjettä tuossa? Sillä mistä muusta kuin rakkauden asioista nuori tyttö voi kirjoittaa nuorelle miehelle! Niin, kuta kauemmin tuota ajattelen, sitä enemmän vaan pääni siitä pyörälle käypi.
NEITI EUFROSYNE (pistää päänsä sisään peräovesta): Herra postimestari! — herra sihteeri! minä saan ilmoittaa teille jotakin: posti tulee, posti tulee!
KIRJURI (välinpitämättömästi): Vai niin —
NEITI. Niin, se on vielä hyvin kaukana — tuolla Jyrkkämäen kohdalla vasta kuuluu kello — mutta se tulee semmoista hirmuista vauhtia, että kyllä se tuossa tuokiossa on täällä. Mutta missä postimestari itse on?
KIRJURI. Missä lienee.
NEITI. Vai niin, mutta kuulihan sihteeri että hän lupasi antaa minulle tuon paketin heti postin tultua? Eikö totta, kuulihan sihteeri sen —?