Vuorela.
Mutta jos se on totta, niin siinä pitää tulla muutos, perinpohjainen muutos. Hävettäähän se olla opettajakin tämmöisessä laitoksessa. Ja kuinka johtajatar meitä sitten kohtelee? Niinkuin olisimme orjia eikä opettajia hänen vertaisiaan. Ei, jos en olisi tänne niin vasta tullut eikä lukukausi niin lopussa, niin kyllä minä panisin täällä toimeen aika mullistuksen, sen saisit nähdä.
Lassinen.
Niin no, onhan se näinä viimeisinä aikoina käynyt vähän tyrannimaiseksi ja oikulliseksi, niinkuin aina kun tuo valtioapu on uudistettava. Mutta pakoittaa meitä tulemaan aamurukoukseen, vaikk' ei ole tuntejakaan, se on julmaa, se on sydämmetöntä, sen sanon!
Vuorela.
Se on tietysti tuon luikertelevan pappismiehen, tuon hänen Adooniksensa, syy. Sitä miestä minä epäilen. Hakkaako hän todellakin tuota vanhaa kaunotarta, vai mitä hänellä on mielessä. Niin, sitä en minä vaan ymmärrä.
Lassinen.
En minäkään. Mutta palkka-etumaksuja hän näkyy saavan.
Vuorela.
No, liikuttavaahan se on meidän nähdä kuinka imelätä tuo väli on molemmin puolin, mutta en minä hänen sijassaan olisi ruvennut rettelöimään tyttöjen rakkauden kirjeistä kun itsellään vielä on niin hellä sydän.