Pölkkynen.
Ei suinkaan, tehän olette herttainen kuin aina, mutta minä pelkään, että jos teen tuon kysymyksen, niin te annatte siihen kieltävän vastauksen. Ja sehän olisi ikävää meille molemmille.
Neiti Kortman.
Te pidätte sitä siis niin tärkeänä ettei tuo hyvä sopu meidän kesken millään tavalla rikkoutuisi. Niinkö?
Pölkkynen.
Aivan oikein, aivan oikein. Sillä kun ette voisi täyttää minun toivomustani, niin suuttuisitte minuun että olen tehnyt niin tyhmän kysymyksen ja minä taas en voisi antaa anteeksi itselleni etten ole pitänyt suutani kiini. Sen vuoksi taitaa olla parasta etten minä mitään puhu, vaikka niin monta kertaa jo olen sitä yrittänyt — —
Neiti Kortman
(keikailevasti.)
Jaa, mitä me nyt sitten siihen voimme! Salaisuus on teidän ja se jää salaisuudeksi, vaikka sen paljastaminen aivan varmaan tekisi ainakin erään naisen hyvin onnelliseksi ja iloiseksi. Mutta te miehet, te olette aina samanlaisia!
Pölkkynen.