Pyydän anteeksi että olen viipynyt niin kauan. En tiedä missä kaikki ihmiset tänään ovat. Olen juossut katuja pitkin, enkä kumminkaan ole saanut kaikkia toimitetuksi. Puh, puh!
Neiti Kortman.
Ooh herra pastori, te panette minut oikein häpeämään kun vaivaatte itseänne minun tähteni. Ja vielä tämmöisissä asioissa, jotka ehkä tuntuvat teistä hyvinkin vastenmielisiltä. Mutta itsehän te tarjoudutte herra pastori.
Pölkkynen.
Ei siitä kannata puhua, kunnioitettava neiti. Mutta teillä on vieraita. (Matalammalla äänellä.) Kävin ensin pastoorskan luona, joka on Zionin-tyttärien laulukunnan johtajatar. Selitin hänelle kuinka tämä muutamain kaupunkilaisten hyökkäys neitiä vastaan on teitä hämmästyttänyt ja surettanut ja viittasin noin sivumennen siihen että eiköhän pieni ystävyyden merkki vastapuolelta, esim. lauluntervehdys, olisi tässä hyvinkin paikallaan. Pastoorska oli ystävällinen kuin aina, myönsi että ihmiset ovat julmia ja lupasi jossakin sopivassa tilaisuudessa tulla laulamaan köörineen, mutta hänen piti välttämättömästi ensin kysyä pastorilta, joka ei ollut kotona, sanoi hän.
Neiti Kortman.
Oi, sitä herttaista pastoorskaa!
Pölkkynen.
Sieltä menin raittiusseuran maisterin luo ja hän joutui heti intoon. Hän sanoi että se on kaikki kapakkaherrojen ja virkamiesten syy, ne tahtovat päästä valtaan ja vihaavat petakookeja. Hän lupasi lähettää torvisoittokuntansa milloinka vaan tarvitaan.
Neiti Kortman.