PUMMI ja VIHTORIIN. Kaapista! Kuka kaapissa on?
KALLE. Niin, kuulkaapas nyt, kun minä kerron. Se on kauhea juttu! Juuri kun istuin täällä kaikessa hiljaisuudessa, niin täyttää ovesta mustapartainen mies kiiluvine silmineen ja revolveri kourassa. »Pummi on minun kintereilläni, piiloita minut, nuorukainen», huutaa hän, »tahi olet kuoleman oma!» Vavisten säikähdyksestä aukaisen kaapin oven ja työnnän hänet sisään ja hän uhkaa vielä, että »jos vaan ilmaiset minut, sinä jeeveli, niin ensimmäiseksi sinä saat kuulan pääkalloosi ja —»
VIHTORIIN. Mitä helkkarissa sinä tuossa lörpöttelet — —?
PUMMI (vavisten): O-o-onko se mahdollista — —!
KALLE. Niin, herra vallesmanni kyllä ymmärtää. Senvuoksihan olin niin peloissani, senvuoksihan en uskaltanut avata. Mutta minä olen keksinyt keinon millä tavalla me hänestä — —.
VIHTORIIN. Mitä tyhmyyksiä tämä on! Olkoon siellä mitä tahansa, niin kyllä minä — —.
PUMMI. Herra Jumala, elä liikahda! (Kallelle:) Te olette keksinyt keinon, sanotte — —.
VIHTORIIN. Minä luulen, että setä vapisee. Se uljas Pummi! Hahahaa!
PUMMI. Elä naura, tämä on tosiasia — tämä on tosiasia — —.
KALLE. Niin, minä olen ajatellut näin. Me laskemme hänet menemään, emme ole häntä huomaavinamme. Kun minä aukaisen kaapinoven, niin kääntyvät herrat poispäin ja hän pujahtaa tiehensä ja me pääsemme koko miehestä. Eikö se ollut oiva ajatus?