KALLE. En, en —. Joo, minähän se olin, minähän se olin —.
VIHTORIIN. Merkillistä? Kuului kuin kauvempaa. Vai niin, sedän täytyy siis mennä tuota rosvoa jahtaamaan. Olette kai jo hänen jäljillään?
PUMMI. Olenko? Sitten et tunne ukko Pummia! Kaikki on valmiina hänen kiinniottamistaan varten. Miehiä ko-koonkutsuttu, metsä saarrettu, puuttuu vain, että minä itse saavun.
VIHTORIIN. Mutta jos hän on asestettu — jos hän ampuu?
PUMMI. Ei minua ammuta, ei ne uskalla. Menen vaan suoraan hänen lymypaikkaansa, lyön häntä olkapäälle, katson häntä silmiin — noin (Mulkoilee) ja sanon: kas niin, seuraappas minua kauniisti lukon taakse, ystäväni!
KALLE (itsekseen): Lukon taakse! Ah, nyt minä tiedän, nyt minä tiedän!
VIHTORIIN. Niin, kyllä setä on semmoinen pöpö, että — —.
TYYNE (aivastaa).
VIHTORIIN. Mitä riivattua! Sinäkö taas, Kalle, vai — —?
KALLE (itsekseen): Nyt rohkeutta vaan! (Ääneen:) Ei se tuli kaapista.