VANHA TALONPOIKA. Päivää!
KALLE. Päivää, päivää! Kas kun Isontalon isäntäkin on liikkeellä tässä hikisessä ilmassa! No, mitä sinnepäin kuuluu?
TALONPOIKA (sylkäisee): Kiitos! Eipä erinäistä. Pikanelliä tässä olisi niinkuin tarpeen.
KALLE. Vai pikanelliä! Ahaa, vai pikanelliako? Jaa, jaa. Mutta nyt tuli isäntä niinkuin vähän sopimattomaan aikaan. Ajatelkaapas sitä, kun juuri tänään kaikki pikanelli loppui, tyystin loppui.
TALONPOIKA. Eikö ole pikanelliä. Mikä kauppa se on, jossa ei ole pikanelliä! Hyvästi sitten!
KALLE. Mutta eikö saa olla mitään muuta? Eikö isäntä huoli pompommeista?
TALONPOIKA. Pompom — —! Menkää hiiteen!
(Poistuu.)
KALLE (tulee sisään): Niin, semmoistahan tuo nyt on. Eihän meillä enää ole muuta kuin pompommeja, vesirinkuloita ja muutamia tyhjiä sikarilaatikoita. Ja kumminkin kauppias on reipas ja hauska mies, vaikka tämä maalle muuttaminen oli häneltä tyhmä yritys. Saa nyt nähdä, voiko hän mitään hommata tuolla kaupungissa, hänellä on suuria tuumia. Mutta mitä tuo kaikki minua liikuttaa? Koetanpas, jos uudestaan nukkuisin ja näkisin jatkon siihen kauniiseen uneen. (Istuutuu sohvaan). Rupean laskemaan, niin nukun pikemmin. Yksi — kaksi — kolme — neljä — viisi — — — (Tiuku soi). No kuka perhana nyt taas sinne puotiin! Kyllä minä sen pian sieltä lähetän menemään. (Juoksee puotiin). Ah, mitä näen minä! Onko se mahdollista! Tyyne!