Tyyne. Kalle.
TYYNE (Puodissa): Oletko yksin?
KALLE. Yksin, yksin. Tule sisään, tule sisään!
TYYNE. En uskalla — jos joku näkisi.
KALLE. Ei meitä kukaan näe, tule nyt — kauppias on poissa.
TYYNE. Tiedän sen, mutta — —
KALLE. Kas niin! Sinun täytyy! (Vetää häntä sisään ja halailee häntä.)
Tyyne kultaseni, kuinka sinä teit minut sanomattoman iloiseksi! Minä
näin juuri unta, että tulit tänne minun luokseni. Ja uni heti toteutui!
Mikä odottamaton onni!
(Suutelee häntä).
TYYNE. Niin, kuulehan! Setä meni virka-asioille siltavoudin kanssa. Hän kehuu vielä tänään ottavansa kiinni tuon suuren varkaan, joka kuuluu liikkuvan seudullamme. Koska eivät muut ole onnistuneet häntä vangitsemaan! Sinä tiedät, kuinka hän voi kerskata. Minua hän ankarasti komensi olemaan kotona. Hyvä juttu, ajattelin minä, ja kun hän oli mennyt, pujahdin takaportista ulos, kävelin tänne kirkonkylään, ajatellen että ehkä minä sattumalta tapaisin sinut maantiellä, kurkistin puodin ovesta, oliko siellä ostajia, ja kun se oli aivan tyhjä, niin päätin kun päätinkin tehdä sinulle pienen kepposen, kun ei oltu tavattu niin moneen aikaan.
KALLE. Ei sitten kun toissa päivänä. Mutta istu nyt kultaseni!