(Vie hänet sohvaan.)
TYYNE (istuutuu): Vai tämäkö se nyt sitten on sinun huoneesi? Niin hauska ja nätti! Ja niin kaunis näköala ikkunasta!
KALLE. Niin, siinä minä usein seison ja katselen teidän taloonne päin. Katsos, sieltä näkyy savupiiput suurten koivujen yläpuolelta! Ja silloin minä aina ajattelen sinua, että mitähän sinä nyt tällä hetkellä toimiskelet? Luetko, istutko pianon ääressä vai hoidatko kukkiasi?
TYYNE. Entäs jos juuri par'aikaa aamiaispöydässä popsisin viilipyttyä, ha, ha, ha! — Mutta sinä sanoit, että näit minusta unta?
KALLE. Niin — —. Mutta enkö saa tarjota sinulle jotain? Meillä kyllä ei ole tässä juuri mitään, kun ei ole omaa huushollia, mutta ehkä tahtoisit pompommeja?
TYYNE. Kiitos, en nyt välitä! Minun täytyykin heti mennä.
KALLE. Niin, minä näin unta, että seisoit tässä minun edessäni. Ihka elävänä, kuin tuossa nyt, ja niin iloisena ja säteilevänä. Ja sitten sinä suutelit minua.
TYYNE. Nyt sinä narraat!
KALLE. En jumaliste, aivan vissiin! Ja sitten sinä puhuit minulle niin kauniisti.
TYYNE. Mitä minä sitten puhuin?