Lyyli. Kyllä minä sen sitten jälestäpäin selitän. Anna kuulla nyt vaan!
Maiju. Otanko minä aivan alusta?
Lyyli. Se on tietty.
Maiju. Niin no, se oli nyt sillä viisiä että en minä aina ole Kallea tuntenut, sillä hän — — Ei, en minä sentään — —
Lyyli. Noo?
Maiju. — Niin, sillä hän tuli tänne vasta kesällä. Mutta kyllähän minä näin että naapurissa oli uusi renki, vaikk'en minä häntä tarkemmin viitsinyt — — Mutta ensimmäisen kerran, kun tapasin hänen, niin tuli hän minua vastaan kujalla, ja kun hän meni ohitseni, niin nauroi hän ja tokasi samassa: »Vai ylpeitäkö ollaan?« Minä en vastannut siihen mitään. Tein vaan näin (tekee ruumiillaan halveksivan liikkeen) ja astuin eteenpäin enkä ollut mitään huomaavinani — —
Lyyli. Mutta hän seurasi sinua —?
Maiju. Ei, se oli vasta toinen kerta. Minä olin jo sitä ennen tavannut häntä pari kertaa ja juhannusaattona olimme tanssineetkin yhdessä, ja muilta tytöiltä olin kuullut että hän oli sanonut minusta että minä olen reilu tyttö ja että hän aikoo minua friiata, ja siitä minä suutuin. Ja se oli sitten eräs sunnuntai-ilta. Minä kuljin hiljakseen kotiin kylästä, sillä minulla oli vapaapäivä. Silloin yhtäkkiä, niinkuin hän olisi minua vartonut, astui Kalle metsästä, nyökkäsi päätään, sanoi naurusuin »hyvää iltaa«, ja rupesi kävelemään rinnallani. »Hyvää iltaa«, vastasin minä, mutta olin äkäisen näköinen. »Minne matka?« kysyi hän vähän ajan kuluttua. »Kotiin«, vastasin. »Saanko sinua seurata?« kysyi hän taas pienen äänettömyyden perästä. »Näytpä sen tekevän kysymättäkin«, vastasin minä. Ja sitten käveltiin mitään sanomatta vähän matkaa eteenpäin. Yhtäkkiä sieppasi hän sitten minua kaulasta ja sanoi: »mitä sinä siellä?« Minä säikähdin ja tyrkkäsin häntä syrjään ja rupesin juoksemaan. Hän perästä. Viimein, kun en enää jaksanut, hyppäsin aidalle ja huusin: »tulehan vaan tänne, niin minä kiljasen!« Hän hyppäsi viereeni ja otti taas kiinni minua ja sanoi että »älä nyt ole noin olevinasi, kyllähän sinä minusta tykkäät, vaikk'et — —.« Mutta samassa romahti aita maahan, me lensimme selällemme ojaan, jossa oli puoleksi vettä, ja me tulimme aivan läpimäriksi. Ja minä riitelin, ja hän nauroi, ja minulla oli parhaimmat vaatteet päälläni, ja vaikka kovasti toruilin ja pohjin jalkaakin, niin kyllä se silloin taisi tulla päätetyksi että me niinkuin köyrin aikana —
Lyyli. Hahaha! Olihan se lysti juttu kyllä, mutta —
Maiju. Niin no, enkös minä sitä sanonut ettei se ollut mistään kotoisin, vaikk'ei neiti —