Lyyli (järjestää tukkansa vasemmalla kädellä sil'aikaa kun hän oikeassa pitää kahvikuppinsa). Ehtiihän sitä vielä. Eihän aika vielä ole niin — —
Aina. Niin no, et sinä ainakaan mikään koketti ole, sinä pikku hupakko, sen täytyy myöntää.
Toht. Niin, ei Lyyli ole koketti, sen minäkin voin ta'ta, hahaha! (Insinöörille.) No, tulehan nyt. (Menee perälle).
Ins. (Lyylille). Niin, pysykää vaan vastedeskin noin luonnollisena ja lapsellisena, niin te tulette aina miellyttämään kaikkia.
Lyyli (lyhyesti, mutta ei jyrkästi). En minä ketään tahdokaan miellyttää.
Ins. (hymyillen). Mutta mitä te siihen voitte, kun se tulee tapahtumaan vasten tahtoannekin. (Menee tohtorin perästä).
Aina. Kuulkaapas vaan meidän vakavata insinööriämme! Pistäähän se oikein korupuheiksi. No, eipäs uskoisi! — No, minne sinä jätit Maijun?
Lyyli. En minä ole häntä tavannut. (Juo kahvinsa loppuun).
Aina. No, mihin se sitten —? Siitä asti kuin hän joutui kihloihin, on hän tullut niin huolimattomaksi — (Aikoo mennä).
Lyyli. Kuuleppas, Aina! (Pyhkii suutaan servietillä).