Kesti kotvan ennenkuin minä uneen vaivuin, ja taivas tietää, että minulla olikin riittävästi ajattelemisen aihetta miehestä, jonka olin surmannut, perin vaarallisesta asemastani ja ennen kaikkea siitä merkillisestä pelistä, johon Silverin näin antautuneen. Hänhän piti toisella kädellään kapinallisia koossa ja toisella tavoitteli kaikkia mahdollisia ja mahdottomia keinoja hieroakseen sovintoa ja pelastaakseen kurjan henkensä. Hän nukkui nyt rauhallisesti, kuorsaten äänekkäästi; mutta niin kelvoton mies kuin hän olikin, tunsin sääliä häntä kohtaan ajatellessani niitä peloittavia vaaroja, jotka häntä ympäröivät, ja häpeällistä hirsipuuta, joka häntä odotti.
30 Luku.
Kunniasanalla.
Minut herätti — tai oikeastaan meidät kaikki herätti, sillä minä näin yksin vahdinkin hierovan silmiään — sointuisa, ystävällinen ääni, jonka kuulimme huutavan meille metsän reunasta.
"Hirsimaja, o-hoi! Täällä on tohtori!"
Ja tohtori siellä olikin. Vaikka äänen kuuleminen minua ilostuttikin, niin ei iloni ollut vallan sekoittamatonta. Levottomana muistelin sopimatonta ja salakähmäistä menettelyäni; ja kun nyt näin, mihin se minut oli vienyt — minkälaisten toverien pariin ja minkälaisiin vaaroihin — niin minua hävetti katsoa häntä kasvoihin.
Hän oli nähtävästi lähtenyt jo liikkeelle pimeän aikaan, sillä päivä oli juuri valjennut; ja kun katsahdin ulos ampumareiästä, niin näin hänen, kuten Silverin kerran ennen, seisovan puolisääreen sumussa.
"Tekö, tohtori! Koreinta — huomenta teille, sir!" Silver huudahti vastaan, silmänräpäyksessä virkeänä ja hyvää tuulta loistavana. "Aina virkku ja varhainen, mutta niinpä sanotaankin, että aamuhetki kullan kallis. George, heilutapa koipiasi, poikaseni ja juokse auttamaan tohtori Livesey yli aidan. Kaikki voivat komeasti, nämä teidän potilaanne — kaikki ovat terveitä ja iloisia."
Niin hän puhui, seisten kummun laella, sauva kainalossa ja toisella kädellään majan seinään nojaten — kiireestä kantapäähän entinen John, tapoineen ja puheineen.
"Meillä on täällä teille eräs yllätyskin, sir", hän jatkoi. "Muuan vieras — he, he! Uusi asukas ja täyshoitolainen, terhakka kuin kissanpentu; nukkui kuin lastauspäällysmies, aivan Johnin rinnalla —perä perää vasten, koko yön!"
Tohtori Livesey oli päässyt aitauksen yli ja lähelle majaa, joten minä selvästi kuulin muutoksen hänen äänessään, kun hän kysäsi: