Ei edes Silver, istuessaan siinä murkinoimassa Kapteeni Flint olkapäällään, lausunut ainoatakaan moitteen sanaa heidän ajattelemattomuudestaan. Ja tämä kummastutti minua sitäkin enemmän, kun hän mielestäni oli juuri osoittanut entistä suurempaa älykkäisyyttä.
"Nähkääs, toverit", hän puhui, "te voitte kiittää onneanne, että teillä on täällä Barbecue ajattelemassa puolestanne tällä pääkopallansa. Minä sain kuin sainkin selville sen mitä halusin. Laiva on heidän hallussaan, se on varmaa. Minne he sen ovat piiloittaneet, sitä en vielä tiedä; mutta kun ensin olemme löytäneet aarteen, niin lähdemme kiertomatkalle ja etsimme sen käsiimme. Ja silloin, toverit, kun meillä on laiva, niin lienee meillä myös sananvalta."
Näin hän jutteli, suu täynnä silavaa, ja kohotti siten toisten toivoa ja luottamusta sekä samalla, luullakseni, rohkaisi itseään.
"Mitä lunnaaseemme tulee", hän jatkoi, "niin oli tuo hänen viimeinen pakinansa niiden kanssa, joita hän niin rakkaina pitää. Minä olen saanut tarvitsemani tiedot, kiitos siitä hänelle, mutta nyt olemmekin kuitit. Minä kuljetan häntä nuorassa mukanani, kun lähdemme aarretta etsimään, sillä meidän täytyy toistaiseksi säilyttää häntä kaikkien mahdollisuuksien varalta tarkasti kuin kultamunia. Kun sitten sekä aarre että laiva ovat käsissämme ja me kynnämme laineita kuin iloiset veikot konsanaan, niin sitten me puhelemme Hawkinsista, ja annamme hänelle osansa kaikesta hänen ystävällisyydestään."
Ei ollut ihmeellistä, että miehet olivat hyvällä tuulella. Minä puolestani olin aivan masennettu. Jos tuo suunnitelma, jonka hän nyt oli esittänyt, olisi toteutettavissa, niin Silver, joka jo oli kaksinkertainen petturi, aivan varmaan ei empisi panna sitä täytäntöön. Hänellä oli vielä jalka kummassakin leirissä; eikä ollut epäilemistäkään, ettei hän mieluummin valitsisi rikkauksia ja vapautta merirosvojen parissa kuin hirsipuusta pelastumista, joka meidän tahollamme oli hänellä ainoana toivona.
Ja vaikkapa asiat niin kääntyisivätkin, että hänen täytyisi pysyä tohtori Liveseylle antamassaan lupauksessa, niin mitkä vaarat meitä silloin uhkasivat! Mikähän meitä odotti silloin kun hänen toveriensa epäilykset toteutuivat ja hänen ja minun täytyy ryhtyä taisteluun elämästä ja kuolemasta — hänen raajarikkoisen, ja minun, poikasen —viittä väkevää ja häikäilemätöntä merimiestä vastaan!
Lisätkää näihin huoliini vielä tuo salaperäisyys, joka yhä verhosi ystävieni menettelyä; heidän selittämätöntä poistumistaan hirsimajasta, käsittämätöntä menettelyään kartan suhteen ja tohtorin vielä ihmeellisempää varoitusta Silverille: "Huutakaa kun sen löydätte" —niin helposti ymmärrätte, ettei aamiainen minulle maistunut ja etten vallan rauhallisena lähtenyt seuraamaan miehiä aarteen etsintään.
Perin kummalliselta matkueelta me olisimme näyttäneet, jos olisi joku ollut meitä näkemässä: kaikki likaisissa merimiesvaatteissa ja, minua lukuunottamatta, hampaisiin asti asestettuina. Silverillä oli kaksi kivääriä — toinen selässä, toinen rinnalla — ja lisäksi suuri lyömämiekka kupeella ja pistooli kummassakin leveäliepeisen kauhtanansa taskussa. Tämän omituisen ulkoasun täydennyksenä istui Kapteeni Flint vielä hänen olkapäällään ja lasketteli merimiesten tavallisia voimasanoja loppumattomiin. Minulle oli köysi sidottu vyötäisiin, ja kuuliaisena seurasin kokkia, joka piteli köyden toisesta päästä milloin vapaalla kädellään milloin taas tukevilla hampaillaan. Minua kuljetetaan totta tosiaan aivan kuin tanssivaa karhunpenikkaa.
Toisilla miehillä oli taakkana mitä milläkin, muutamat kantoivat kuokkia ja lapioita — sillä ne olivat miehet kaikkein ensiksi tuoneen maihin Hispaniolasta — toiset taas silavaa, leipää ja viinaa päivällisvaroiksi. Minä huomasin, että kaikki ruoka-aineet olivat peruisin meidän varastostamme, ja käsitin samalla miten totta Silver oli eilisiltana puhunut. Ellei hän olisi tehnyt sopimusta tohtorin kanssa, niin olisi hänen tovereineen täytynyt, laivan menetettyään, tulla toimeen vedellä ja sillä metsänriistalla, jonka he itse saivat hankituksi. Vesi ei olisi ollut herkkua heille; merimies on tavallisesti huono pyssymies; ja sitäpaitsi päättelin, että koska heillä ruokavarat olivat niin vähissä, niin ei heillä lienee ollut liiaksi ruutivarojakaan.
Näin varustettuina läksimme nyt kaikki liikkeelle — yksinpä käärepäinen mieskin, jonka totta tosiaan olisi pitänyt pysyä varjossa — ja taivalsimme peräkanaa purolle, jossa laivaveneet olivat. Näihinkin olivat rosvot juovuspäissään lyöneet leimansa. Toisesta oli tuhdot rikottu ja molemmat olivat savessa ja muutenkin kurjassa kunnossa. Varmuuden vuoksi otettiin kumpikin vene mukaan, ja jakautuen tasaväkisesti molempiin me jatkoimme matkaa sataman tyyntä pintaa pitkin.