Silmänräpäyksessä Pitkä John laukasi pistoolinsa molemmat piiput kuopassa kieriskelevään Merryyn, ja kun tämä viimeisessä kuolonkamppailussaan käänsi katseensa häneen, virkkoi hän: "Taisin tehdä lopputilin kanssasi, George."
Samassa tohtori, Gray ja Ben Gunn savuavat pyssyt kädessä ilmestyivät pensaikosta vierellemme.
"Eteenpäin!" tohtori komensi. "Pian, pojat. Meidän täytyy ennättää ennen heitä venheille."
Ja me läksimme juoksemaan hyvää kyytiä, tunkeutuen toisinaan läpi pensaikkojen, jotka ulottuivat meille rintaan asti.
Minä vakuutan, että Silver pani parhaansa pysyäkseen meidän kintereillämme. Ne ponnistukset, jotka hän kesti hyppiessään sauvallansa niin että olisi luullut rintalihasten repeytyvän, olivat voimannäyte, jota täyskuntoinenkaan mies tuskin olisi suorittanut; se on myöskin tohtorin mielipide. Saapuessamme ylängön reunalle hän kuitenkin oli kolmisenkymmentä metriä meistä jäljessä ja aivan menehtymäisillään.
"Tohtori!" hän huusi, "katsokaas tuonne! Ei ole kiirettä!"
Eipä tosiaankaan meillä näkynyt olevan kiirettä. Muutamalla ylängön aukeamalla näimme henkiin jääneiden miesten yhä juoksevan samaan suuntaan, johon alussa pakenivat, s.o. suoraan Perämastokukkulaa kohti. Me neljä istuuduimme senvuoksi huoahtamaan ja pitkä John linkutti, hikeä kasvoiltaan pyyhkien, luoksemme.
"Suuret kiitokset, tohtori", hän virkkoi, "Te saavuitte luullakseni aivan viime hetkessä minun ja Hawkinsin avuksi. Kas, sinäkö se oletkin, Ben Gunn!" lisäsi hän.
"Oletpa sinä, totta vie, hieno mies!"
"Ben Gunn olenkin", erakko vastasi hämillään ruumistaan väännellen, "Ja", lisäsi hän pitkän äänettömyyden jälkeen, — "kuinkas voitte, mr Silver? — Oikein hyvin, kiitos, vastaatte kai."