"Onnenpojat", kokki vastasi, "eivät yleensä paljon luota toisiinsa, ja siinä he ovatkin oikeassa. Mutta minulla on omat tapani. Jos joku ei pidä kieltään kantimissa, — joku, joka minut tuntee, tarkoitan — niin hän ei sovi elämään samassa maailmassa John-vanhuksen kanssa. Moni pelkäsi Pew'tä ja moni pelkäsi Flintiä; mutta itse Flintkin pelkäsi minua. Hän oli kopea ja häntä pelättiin. Flintin miehistö oli hurjinta joukkoa, mitä konsaan on laineilla keinunut; itse pirukin olisi pelännyt lähteä merelle heidän kanssaan. Sanon nyt sinulle, että minä en itseäni kehuskele, ja sinähän olet itse nähnyt miten toverillinen minä olen; mutta silloin kun minä olin aliperämies, niin lampaiksi ei voinut nimittää Flintin merirosvoja. Niinpä niin, John-vanhuksen laivalla olet turvassa."
"Nyt sanon sinulle", poika virkkoi, "että vasta sinun kanssasi puheltuani on tämä matka minulle mieleen. Tuossa käteni vakuudeksi."
"Karski poika sinä olet totta totisesti ja sukkela älyämään", Silver vastasi, puristaen kättä niin että tynnyri tärisi. "Enpä vielä ole nähnyt komeampaa miestä onnenpojaksi."
Minä ymmärsin jo heidän puheensa tarkoituksen. "Onnenpojalla" he selvästi tarkoittivat tavallista merirosvoa, ja kuulemani keskustelu oli viimeinen kohtaus meille uskollisen miehen — ehkä viimeisen koko laivassa — viettelemisessä. Mutta pian selvisi minulle tämä epävarma seikka. Silver vihelsi lyhyeen ja kolmas mies kuului lähestyvän ja liittyvän seuraan.
"Dick on meidän", Silver virkkoi.
"Tiesinhän sen", vastasi timperi Israel Handsin ääni. "Hän on viisas poika, tämä Dick." Hän käänsi mälliä poskessaan ja sylkäisi. "Mutta kuulehan nyt, Barbecue! Kuinka kauan me oikeastaan tässä kierrämme kuin kissa kuumaa vellivatia? Minä olen pian saanut kyllikseni kapteeni Smollettista; hän on, hitto soikoon, jo tarpeeksi kiusannut minua. Minä tahdon pistäytyä tuossa hytissä, minä. Minua haluttaa maistella heidän säilykkeitään, viinejään ja muita herkkujaan."
"Israel", Silver virkkoi, "sinun pääsi ei ole parhaimpia, eikä ole koskaan ollutkaan. Mutta kuulemaan sinä kyennet. Ainakin on korvillasi kokoa tarpeeksi. Kuule siis, että sinun pitää pysyä keulassasi ja syödä niukasti ja pitää pienempää suuta ja pysyä selvänä siksi kunnes minä annan merkin, ymmärrätkö?"
"No, en pane vastaan, vai panenko?" alilaivuri murisi. "Minä vain kysyn sitä että miten kauan? Sen minä tahdon tietää."
"Miten kauan! Tuhat tulimmaista!" Silver huudahti. "No niin, jos nyt tahdot tietää että miten kauan, niin minä sen sanon sinulle. Niin kauan kuin se vain on minun vallassani; nyt sen kuulit. Meillä on ensi luokan merimies, kapteeni Smollett, ohjaamassa meidän puolestamme tätä siunattua laivaa. Meillä on myös junkkari ja tohtori karttoineen ja muineen — vai tietäisinkö minä ehkä missä kartta on? Ette tekään tiedä, myöntänette. No niin — minun tarkoitukseni siis on, että tuo junkkari ja tohtori etsivät aarteen käsiimme ja auttavat meitä kuljettamaan sen laivaan. Sittenhän saamme nähdä. Jos vain teihin voisin luottaa, niin antaisin kapteeni Smollettin ohjata meidät puolitiehen kotia, ennenkuin iskisin."
"Mutta olemmehan me kaikki luullakseni merimiehiä", Dick huomautti.