"Te, herrani, olette kapteeni. Teillä on sananvalta", Trelawney kohteliaasti vastasi.
"Ensiksi", kapteeni alkoi, "meidän on jatkettava matkaa, sillä takaisin emme voi kääntyä. Jos minä käskisin kääntämään, niin he tekisivät heti kapinan. Toiseksi meillä on aikaa — ainakin siksi kunnes aarre on löydetty. Kolmanneksi on laivassa uskollisiakin miehiä. Kapinoitsijoihin meidän on iskettävä ennemmin tai myöhemmin ja minä ehdotan, että me käytämme tilaisuutta hyväksemme ja iskemme silloin kuin he sitä vähimmän aavistavat. Luullakseni me voimme luottaa teidän omiin palvelijoihinne, herra Trelawney?"
"Niinkuin minuun itseeni", junkkari vakuutti.
"Siis kolme", laski kapteeni, "ja meidän kanssa yhteensä seitsemän, kun Hawkins otetaan lukuun. Kutka sitten olisivat miehistöstä uskollisia?"
"Luultavasti Trelawneyn omat miehet", tohtori sanoi, "ne, jotka hän pestasi ennenkuin tapasi Silverin."
"Ei, ei", junkkari vastasi, "Hands oli yksi heistä."
"Luulin kuitenkin voivani Handsiin luottaa", kapteeni lisäsi.
"Ja ajatelkaapa sitten, että he kaikki ovat englantilaisia!" junkkari huudahti. "Minun tekisi mieli, herrani, räjäyttää ilmaan koko laiva."
"No niin, herrani", kapteeni puhui, "pitkälle eivät parhaimmatkaan neuvoni vie. Meidän täytyy pysyä aloillamme, ja pitää silmät auki. Se kysyy kärsivällisyyttä. Mutta muuta emme voi, ennenkuin tunnemme miehemme. Odottakaahan rauhassa, se on minun neuvoni."
"Tämä Jim veikkonen", tohtori virkkoi, "voi auttaa meitä enemmän kuin kukaan muu. Miehet eivät häntä epäile, ja Jim on nokkela poika."