Hands kohousi vielä kerran vedenpintaan, mutta vaipui sitten pohjaan, ja kun vesi lakkasi väreilemästä, niin näin hänen kauhistuneena lepäävän tasaisella hiekkapohjalla. Muutamia kaloja kulki hänen sivutseen. Toisinaan näytti hän veden liikkeitten johdosta ikäänkuin nousevan istualleen, mutta kuollut hän sentään oli, sillä hän oli sekä ammuttu että hukkunut ja oli nyt kalojen ruokana samalla paikalla, jonka hän oli aikonut minun kuolinpaikakseni.
Tuskin olin tullut tästä seikasta vakuutetuksi, kun tunsin itseni sairaaksi, heikoksi ja pelästyneeksi. Lämmin veri juoksi pitkin selkääni ja rintaani. Veitsi, joka oli naulannut minut mastoon kiinni, tuntui polttavan kuin hehkuva rauta. Nämät tuskat voin kumminkin kärsiä, mutta enin kiusasi minua se seikka, että pelkäsin putoavani mastosta veteen purrenohjaajan ruumiin viereen.
Minä puristauduin mastoon molemmin käsin kiinni, niin kovin että kynsiäni pakoitti ja suljin silmäni ikäänkuin vaaraa peittääkseni. Mutta vähitellen palasi mielenmalttini, valtasuoni alkoi tykyttää säännöllisemmin ja taas tunsin olevani itseni herra.
Ensi ajatukseni oli temmaista veitsi irti, mutta joko se sitten oli liian kovasti kiinni tai puuttui minulta rohkeutta ja siksi kauhistuen luovuin tuumastani. Mutta omituista juuri, että kauhunväristykseni teki käänteen asiassa. Veitsi olikin näet ollut vähällä mennä harhaan ja väristys tempasi irti sen ohuen nahkapalan, jonka se oli ruumiistani lävistänyt. Verta nyt tosin tuli runsaammasti, mutta minä olin taas oma herrani ja mastoon oli nyt naulittuna vain takkini ja paitani.
Nämät tempasin irti kiivaalla liikkeellä ja sitten laskeusin alas oikeanpuolen mastoköysiä myöten. Sidoin haavani parhaani mukaan, se ei ollut syvä eikä vaarallinen eikä olleskaan estänyt käden liikkeitä. Sitten tarkastelin ympäristöäni, ja kun laiva tavallaan oli omani, niin päätin vapauttaa sen viimeisestä matkustajastaan, nimittäin O'Brienin ruumiista. Tartuin sitä vyötäryksiin kiinni, otin vauhtia ja heitin sen kuin jauhosäkin yli laidan. Kuului kova vedenpausaus ja ruumis vaipui pohjaan. Punanen lakki kohousi vedenpintaan. Kun vesi asettui, näin Israelin ja hänen makaavan rinnakkain ja kumpikin liikkui veden liikkeiden mukaan. O'Brien, vaikka olikin vielä hyvin nuori mies, oli kumminkin kaljupäinen.
Nyt olin yksin laivallani. Vesi oli lakannut nousemasta ja aurinko oli jo niin laskeumaisillaan, että vasemman rannan puitten varjot alkoivat ylettyä jo ankkuripaikkaan saakka. Iltatuuli oli alkanut puhaltaa ja vaikka kaksihuippuinen itäinen kukkula estikin sen voimaa, niin alkoivat köydet vinkua ja alasriippuvat purjeet lepattaa.
Minä huomasin, mikä vaara alusta uhkasi. Perämaston purjeen laskin alas niin että se pudota jyrähti kannelle. Enemmän puuhaa minulla oli isosta purjeesta, mutta sainhan senkin vihdoin alas. Ja nyt oli "Hispaniolan" kuten itsenikin antauduttava onnen haltuun.
Ankkuripaikka oli nyt kokonaan varjossa. Alkoi tuntua viileältä. Vesi myös laskeutui kovasti ja laiva meni yhä enemmän kallelleen.
Minä menin etukeulaan päin ja tarkastelin. Vesi näytti olevan kylliksi matala ja ulottui vain vyötäröihin saakka, kun köyttä myöten laskeudin veteen. Iloisena kaahlasin maihin ja "Hispaniola" oli kallellaan isopurje vedessä. Samassa katosi aurinkokin ja tuuli humisi rannalla kasvavien puitten latvoissa.
Nyt tuli minun niin pian kuin mahdollista pyrkiä takaisin varustukseen ja kehua teoistani. Luultavasti minä saisin torumisia kuljeksimisestani, mutta merkitsihän "Hispaniolankin" takaisin saaminen jotain ja toivoin että kapteeni Smollettkin tunnustaisi, etten ollut aikaani turhaan käyttänyt.