Väkevä tupakin ja tervan haju pöllähti arkusta, mutta ylinnä näimme siellä vain hyvin siistin vaatekerran, joka oli hyvästi harjattu ja sievästi pantu kokoon. Vaatteet näyttivät siltä, kuin ei niitä koskaan olisi käytetty. Niiden alta löysimme parin kauniita pistooleja, muutamia tankoja purutupakkaa, vanhan espanjalaisen taskukellon sekä ison joukon vähäpätöisiä pikku esineitä, pari kompassia ja muutamia omituisia intialaisia näkinkenkiä. Kaikkein viimeksi löysimme vanhan merimiehentakin alla vahakankaalla päällystetyn paketin, joka näytti sisältävän papereja, sekä purjekankaasta tehdyn pussin. Ja kun tätä puistelimme, niin kuului sieltä kullan kilinää.
"Tahdonpa näyttää noille roistoille, että olen kunniallinen nainen", sanoi äitini. "Siksi otankin vain sen, mikä minulle on tuleva, enkä äyriäkään enempää. Piteles pussiani!" Tuon pussin oli meille lainannut eräs kylän vaimoista, mrs Grossley. Sitten alkoi äitini ottaa pussista rahoja niin paljon kuin kapteeni oli meille velkaa ja pani rahat omaan pussiimme.
Mutta tuo oli pitkällinen ja vaikea tehtävä, sillä rahat olivat eri maista ja eri arvoisia, — dubloneja, louisdoreja, guineoita y.m. sikin sokin. Guineat olivat harvinaisempia ja vain näillä osasi äitini selvästi laskea, kuinka paljon niissä hänen saatavansa tekivät.
Kun olimme puoleksi valmiit lähtemään, niin laskin äkkiä käteni äitini kädelle, sillä olin kuullut äänen, joka saattoi sydämeni kutistumaan. Kuulin näet sokean kepinkolahdukset jäätyneellä maantiellä. Se läheni yhä lähemmäksi ja me seisoimme henkeämme pidätellen. Sitten lyötiin kepillä kovasti oveen ja kuulimme, kuinka joku väänteli oven ripaa päästäkseen sisään. Mutta sitten syntyi hiljaisuus joksikin aikaa sekä ulkona että sisällä, kunnes kepin kolina taas alkoi kuulua maantiellä ja sanomattomaksi riemuksemme se yhä meistä eteni, kunnes vihdoin tykkenään lakkasi kuulumasta.
"Äiti", sanoin minä, "ottakaa kaikki ja lähdetään", sillä minä olin vakuutettu, että suljettu ovi näytti varmaan epäilyttävältä ja että meillä olisi pian koko ampiaispesä niskassamme.
Mutta peljästynyt äitini ei tahtonut pienintäkään osaa enempää kuin mitä hänelle oli tuleva, samalla taas kieltäytyen vähempäänkään tyytymästä. Ja kellokaan ei ollut vielä seitsemäkään. Hän kyllä tiesi oikeutensa, sanoi hän, ja aikoi ottaa omansa. Mutta silloin kuului vihellys kaukaa kukkulalta ja tämä oli kylliksi meille.
"Otan, mikä minulla jo on", sanoi äitini ja nousi ylös.
"Ja minä otan tämän tasottaakseni laskun", sanoin minä ja sieppasin vahakankaaseen käärityn paketin.
Kynttilän jätimme tyhjän arkun viereen ja aloimme laskeutua rappuja alas. Ja pian olimme huoneesta ulkona ja laputimme aika kyytiä kylää kohti. Emmekä olleetkaan liian aikaisin liikkeelle lähteneet, sillä sumu hävisi pian ja kuu kumotti täydessä kirkkaudessaan. Myös kuulimme askeleita, ja kun katsoimme taaksemme, niin huomasimme, että eräällä tulevista oli lyhty, jonka valo meitä yhä läheni.
"Lapseni", sanoi äitini, "ota rahat ja juokse, sillä minä pyörryn!"