En koskaan ollut nähnyt niin läheltä tuomaria. Hän oli komea mies, ollen yli kuusi jalkaa pitkä. Hänen karkeapiirteiset kasvonsa olivat päivänpolttamat ja ryppyiset, jollaisiksi ne olivat tulleet hänen pitkillä matkoillaan. Hänen silmäripsensä olivat hyvin mustat ja alati liikkeessä ja ilmasivat kiivasta, vaikkei silti häijyä luonnetta.
"Astu sisään, mr Dance", sanoi hän hyvin ryhdikkäästi ja ystävällisesti.
"Hyvä ilta, Dance", sanoi tohtori päätään nyökäyttäen. "Ja hyvä ilta, ystäväni Jim! Mikäs onnensattuma teidät on tänne tuonut?"
Tullipäällysmies seisoi suorana ja jäykkänä ja kertoi tapauksen kuin ulkoläksyn. Molemmat herrat istuivat etukumarassa ja katsoivat toisiinsa sekä ollen kovin hämmästyksissään antoivat piippunsa sammua. Ja kun kertomus alkoi lähetä loppuaan, rupesi tuomari kävelemään pitkin askelin edestakasin huoneessa, ja tohtori oli ottanut päästään jauhotetun tekotukkansa luultavasti siksi, että paremmin kuulisi.
Vihdoin oli mr Dance päässyt kertomuksensa loppuun.
"Mr Dance", sanoi tuomari, "te olette kelpo mies. Sen seikan, että te ratsastitte kuoliaaksi tuon konnan, pidän luonnollisimpana asiana maailmassa, ja tuo Hawkins näyttää myös olevan poika, jolla on ryhtiä itsessään. Hawkins, oletko hyvä ja helistät tuota kelloa. Mr Dancen tulee saada kulaus olutta."
"Vai on sinulla, Jim", sanoi tohtori, "ne, joita nuot etsivät."
"Olkaa hyvä, herraseni", sanoin minä ja jätin hänelle vahakankaaseen käärityn paketin.
Tohtori katseli sitä hyvin tarkoin ja näytti kuin olisivat hänen sormensa syyhynneet halusta saada avata se. Mutta sitä ei hän kumminkaan tehnyt, vaan pisti sen hyvin tyyneenä takkinsa taskuun.
"Tuomari", sanoi hän, "niin pian kun Dance on saanut oluensa, tulee hänen tietysti lähteä virkatoimiinsa, mutta minä annan Jim Hawkinsin maata luonani ja teidän luvallanne ehdotan, että lähetämme hakemaan hänelle jotain illalliseksi."