"Kuten tahdotte, Livesey", sanoi tuomari. "Hawkins ansaitseekin saada kunnon illallisen."
Minulle tuotiin oivallista kyyhkyspaistia, joka asetettiin eräälle sivupöydälle ja hyvällä halulla minä popsinkin maukasta paistia.
Tuomari ja tohtori puhelivat keskenään tapahtuman johdosta, jolloin keskustelu kääntyi kapteeni Flintiin. "Luulenpa, että olette kuullut hänestä puhuttavan", sanoi tohtori.
"Josko olen?" huudahti tuomari. "Verenhimoisin merirosvo kuin on koskaan merellä purjehtinut! Olenpa omin silmin nähnyt hänen purjeensa Trinidadin edustalla ja se romminimijä-raukka, jonka laivalla silloin satuin matkustamaan, säikähtyi tästä niin, että pyrki aika kyytiä satamaan."
"No hyvä, minäkin olen kuullut hänestä puhuttavan täällä Englannissa.
Mutta pääasia on: oliko hänellä rahoja?"
"Rahoja! Ettekö sitten koskaan ole kuullut kertomusta hänestä? Mitäpä muuta tuollaiset sitten tavottelisivat, jolleivät juuri rahoja?"
"Tehän olette niin kiihkeä, ettei minulla ole suunvuoroakaan. Enpä tahdokaan muuta tietää kuin seuraavan seikan: otaksutaanpas, että minulla täällä taskussani olisi jollainenkin opas sille paikalle, johon Flint on haudannut aarteensa, niin olisiko tuolla aarteella jokin suurempi arvo?"
"Suurempi arvo!" huudahti tuomari. "Jos teillä on sellainen opas, josta puhutte, niin silloin annan minä varustaa Bristolin satamassa laivan, joka lähtee tuota aarretta etsimään. Minä otan teidät ja nuoren Hawkinsin mukaani ja minun täytyy saada se aarre käsiini, vaikka sitten pitäisikin sitä etsiä kokonainen vuosi."
"Hyvä", sanoi tohtori, "jollei Jimmillä ole mitään vastaan, niin avaamme käärön." Sitten pani hän sen edessään olevalle pöydälle. Käärö oli ommeltu, ja kun tohtori oli saksillaan ratkonut ompeluksen auki, niin tuli paketista esiin kaksi esinettä: kirja ja sinetöitty paperi.
"Tarkastakaammepas ensin kirja", sanoi tohtori. Sen ensi sivulla oli vain sanoja, jotka eivät olleet keskenään missään yhteydessä.