"Hispaniolan" kokki.
Kahdeksas luku.
Minä matkustan Bristoliin.
Viipyi kauvemmin aikaa kuin mitä tuomari oli arvellut, ennenkuin me olimme valmiit lähtemään. Ensimäisistä suunnitelmistamme ei mitään voitu toteuttaa, eipä edes sitäkään että minä ja tohtori olisimme oleksineet yksissä. Tämän näet täytyi matkustaa Lontooniin puhuttelemaan muuatta lääkäriä, että tämä ottaisi hänen sairaansa hoitaakseen. Tuomari hääräili ahkerasti Bristolissa ja kuten vanki elin minä herrastalossa vanhan metsävahti Redruthin ankaran valvonnan alaisena. Mutta tuskin huolinee minun sanoakaan, että ajatukseni sekä päivällä että yöllä olivat kaukana noitten aarteiden luona. Nämät unelmani "Aarresaaresta" olivat ainoana lohdutuksenani ja muuten olisikin elämäni käynyt vallan sietämättömäksi.
Niin kuluivat viikot, kunnes tohtori Liveseylle saapui kirje, jonka kuoressa oli näin kuuluva lisäys: "jollei kirjeenomistaja itse ole saapuvilla, niin saa sen avata Tom Redruth tai nuori Hawkins."
Kirjeessä, jonka luin ääneen, olivat seuraavat hauskat uutiset:
"Ravintolassa 'Vanha ankkuri' Bristolissa 1 p. maalisk. 17—.
Rakas Livesey. — Laiva on rakennettu ja varustettu, ja on ankkuroituna ja lähtöön valmiina. Komeampaa alusta kuin 'Hispaniola', joka on 200 tonnin vetoinen, ei ole kukaan nähnyt. Sen sain käsiini vanhan ystäväni Blandlyn kautta, joka osoitti minulle erinomaista uhraavaisuutta ja samaa tekivät kaikki Bristolissa, kun saivat kuulla siitä satamasta — aarteesta — johon laiva oli määrätty lähtemään."
Tässä keskeytin minä lukemisen ja sanoin:
"Redruth, tuosta ei tohtori pidä. Tuomari on siis kumminkin lörpötellyt."