J.T."
Voitte helposti arvata millaiseen kiihkoon ja intoon tämä kirje saattoi minut. Minä halveksin kovin vanhaa Tom Redruthia, joka aina vain marisi ja valitti, vaikka jokainen alemmista metsävahdeista olisi ilomielin ottanut vastaan hänen toimensa.
Seuraavana aamuna lähdimme Redruth ja minä "Amiraali Benbowiin", jossa tapasin äitini hyvinvoipaisena. Tuomari oli korjauttanut ja uudestaan maalauttanut kaikki ja lahjoittanut muutamia uusia huonekaluja, joista huomattavin oli komea nojatuoli, jossa äitini istuskeli tarjoiluhuoneessa. Myös oli hän hankkinut äidilleni uuden, joskin minun mielestäni huonon apulaisen, jotta hän ei olisi avutta minun poissaollessani.
Yö oli kulunut ja jo seuraavan päivän iltapuolella patikoimme me Redruthin kanssa maantietä pitkin. Runsaita kyyneleitä vuodattaen sanoin minä hyvästit äidilleni ja sille talolle, jossa syntymästäni alkain olin elänyt. Viimeiset ajatukseni koskivat kapteenia, jonka niin usein olin nähnyt kuljeksivan pitkin rannikkoa, kolmikulmainen hattu päässä ja vanha messinkinen kaukoputki kädessä. Seuraavassa silmänräpäyksessä käännyimme oikealle ja kotini katosi näkyvistämme.
"Kuningas Yrjö"-ravintolan luona astuimme raitiovaunuihin, jossa minä jouduin istumaan Redruthin ja erään vanhan, komeannäköisen herran väliin. Kylmästä yöilmasta huolimatta makasin kuin tukki usean asemanvälin.
"Missä olemme?" kysyin minä, kun heräsin.
"Bristolissa", vastasi Tom. "Astuppas vaunuista!"
Mr Trelawney oli asettunut asumaan erääseen ravintolaan, joka oli lähellä satamaa, jotta paremmin voi valvoa töitä kuunarilla. Sinne tuli meidänkin mennä ja ilokseni kulki tie pitkin rantalaituria, joten näin ison joukon erisuuruisia ja eri kansallisuutta olevia aluksia. Vaikka olinkin koko elämäni ajan asunut rannikolla, niin en mielestäni koskaan ollut niin lähellä merta kuin nyt. Tervan ja suolan haju oli jotain uutta. Näin monta vanhaa merimiestä, joilla olivat renkaat korvissa sekä tuuheat viikset ja tervatut piiskatukat. [Silloin kun kertomuksen aihe tapahtui, käytettiin yleensä tekotukkia, joissa oli takana jäykkä, naisten palmikontapainen, lyhyt piiska.] Kaikesta näkemästäni olin niin ihastunut, että tuskin olisin enemmän voinut ihastua, vaikka olisin nähnyt yhtä suuren joukon kuninkaita ja arkkipiispoja.
Ja nyt olin minäkin pääsevä merelle! Merelle kuunarilaivassa, jossa oli säkkipilliä puhaltava pursimies ja päivänpolttamia, laulavia merimiehiä. Merelle kohti tuntematonta maailmaa ja etsimään maahankaivetuita aarteita!…
Kun vielä kuljin näissä ihanissa unelmissa, tulimme äkkiä suuren ravintolan edustalle ja kohtasimme tuomari Trelawneyn, joka puettuna meriupseerin tapaan tuli ravintolasta ulos hymyhuulisena ja erinomaisesti jäljitellen merimiesten käyntiä.