Viidestoista luku.
Ensimäinen yhteentörmäys.
Tarkastelin uteliaana sitä maata, jossa olin. Olin juossut suon yli ja olin nyt hiekkaisella paikalla, jossa kasvoi muutamia havupuita. Sen toisessa laidassa oli omituisennäköinen, kaksihuippuinen kunnas, jota kirkas auringonpaiste valaisi.
Kuljeskelin sinne tänne puiden lomassa. Näin muutamia käärmeitä ja yksi niistä kohotti sihisten päänsä minua kohti. En osannut aavistaakaan että tämä oli tuo vaarallinen kalkkalokäärme.
Mutta äkkiä syntyi eloa metsikössä. Muuan metsäsorsa pöllähti rääkkyen lentoon ja sitä seurasivat toiset, joten lintuja oli iso joukko ja ne lentelivät edestakasin kovasti kirkuen. Tämän johdosta päätin, että jotkut laivatovereistani lähestyivät paikkaa, enkä siinä erehtynytkään. Sillä pian kuulin kauvempaa ihmisääniä, jotka kuunnellessani yhä lähenivät.
Tämän johdosta hätäännyin hieman ja kätkeysin erään matalakasvuisen puun alle, jossa olin hiljaa kuin haudassa.
Kuulin Silverin äänen ja hän kuului puhuvan jotain pitempää asiata ja hänen puheensa toiset tuon tuostakin keskeyttivät. Ja äänen painosta päättäen puhuivat he jotain vakavata, mutta selvästi en kuullut yhtään sanaa.
Vihdoin lakkasivat äänet lähenemästä ja linnutkin tyyntyivät ja palasivat lähellä olevaan lammikkoon.
Voin selvästi sanoa, mistäpäin äänet tulivat. Ryömin ääneti nelinkontin sinnepäin ja vihdoin voin puiden lehtien lomitse nähdä John Silverin ja erään toisen miehistä, kun he olivat keskustelussa keskenään.
"Toveri", sanoi Silver pitkän, ja kirouksilla höystetyn sanatulvan jälkeen, "oletko minun puolestani vai minua vastaan? Vastaa, Tom!"