Nyt loppui tyytymättömyys. Kaikki kohottivat voimakkaan "eläköön", joka kaikui kaukaista kunnasta vasten ja pelotti ison joukon lintuja lentoon ankkuripaikan lähistössä.
Kapteeni oli kyllin viisas laittautuessaan matkoihinsa jättäen Silverin haltuun matkan järjestämisen ja luulenpa että se olikin erinomaisen viisaasti tehty. Sillä jos hän olisi pysynyt kannella, niin ei hän olisi kauvemmin voinut teeskennellä olevansa tietämätöin asian oikeasta laidasta. Silver oli kapteenina ja hänellä oli tavattoman kapinallinen miehistö.
Vihdoin oli kaikki matkalle valmista. Kuusi miestä jäi laivaan ja kolmetoista, niiden joukossa Silver, aikoivat mennä venheisiin. Nyt johtui mieleeni yksi niistä hurjista aatteista, jotka niin suuressa määrin auttoivat pelastustamme.
Jos Silver kerran jätti kuusi miestä, niin silloin oli selvää, että meidän joukkomme ei voinut anastaa eikä puolustaa laivaa. Ja kun vain kerran kuusi jätettiin, niin silloin oli selvää että joukkomme ei tarvinnut minun apuani. Siksi pisti päähäni mennä maihin.
Nopeasti kiipesin yli laivan laidan ja laskeusin lähimpään venheeseen, joka samassa loittoni laivasta.
Ei kukaan mun minua huomannut kuin peränpitäjä, joka sanoi: "oletko se sinä Jim? Painas pääsi alemmaksi!"
Mutta Silver loi toisesta venheestä minuun terävän katseen ja kysyi, olenko minä mukana. Nyt aloin tekoani katua.
Venheitten miehistöt sousivat kilpaa rantaa kohden, mutta meidän venheemme, joka oli hieman edellä, oli kevyempi kulkemaan ja siksi jätti se pian kilpailijansa hyvän matkan jälkeensä. Ja kun venheen kokka sattui erääseen rannalla kasvavaan puuhun, niin tartuin minä sen oksiin ja nakkausin maalle sekä kätkeydyin lähimmän pensaan taa, Silver ja hänen venheensä olivat meistä noin sadan kyynärän päässä.
"Jim, Jim", kuulin hänen huutavan.
Mutta minä aloin juosta metsään päin ja juoksin niin kauvan kuin jaksoin.