Hetkeäkään hukkaamatta syöksyin rantaan ja venheeseeni. Onneksi oli
Hunter kova soutaja ja venhe aivan kuin lensi ja pian olimme laivalla.
Luonnollisesti olivat täällä kaikki hyvin hämmästyksissään. Tuomari oli vaalea kuin palttina ja mietti onnettomuutta, johon oli meidät saattanut ja muuan etukeulassa olevista miehistä oli yhtä peloissaan.
"Tuo on tottumaton sellaiseen työhön", sanoi kapteeni Smollett nyökäyttäen päällään sinne päin. "Hän oli vähällä pyörtyä huudon kuullessaan ja olisi millä hetkellä tahansa valmis yhtymään meihin."
Minä ilmoitin kapteenille suunnitelmani ja yhdessä mietimme sen toimeenpanon yksityiskohtia.
Vanha Redruth pantiin kajuutan ja miehistön asunnon väliseen käytävään ja hänelle annettiin neljä kivääriä ja patja suojukseksi. Hunter souti venheen peräkeulassa olevan aukon kohdalle ja minä aloin lastata siihen ruutia, kivärejä, korppuja läskitynnyreitä, astian konjakkia ja rohtoarkkuni.
Sillä aikaa olivat tuomari ja kapteeni kannella ja jälkimäinen sanoi purrenohjaajalle: "Mr Hands, meitä on laivalla kaksi, joilla kummallakin on pistoolinsa. Jos kukaan teistä kuudesta antaa pienimmänkään merkin, niin on hän kuoleman oma."
He hämmästyivät kovin ja lyhyen neuvottelun jälkeen syöksyivät he kaikki etukeulaan kai aikoen hyökätä käytävää pitkin kimppuumme takaapäin. Mutta kun he näkivät Redruthin odottavan heitä suljetussa käytävässä, niin tekivät he käännöksen ja yksi pisti päänsä kannelle.
"Pääsi alas, koira!" karjasi kapteeni.
Pää katosi heti ja sen jälkeen emme kuulleet mitään noista jänishousuista.
Panimme venheen niin täyteen kuin suinkin uskalsimme ja Joyce ja minä astuimme siihen ja aloimme suunnata kulkua aika kyytiä maata kohti.