Myös tämä toinenkin matkamme herätti huomiota niissä, jotka rannalla pitivät vahtia ja eräs heistä hyppäsi maalle ja katosi. Olin puoleksi aikeissa muuttaa tuumani ja hävittää heidän venheensä, mutta sitten pelkäsin, että jos Silver ja hänen kumppaninsa ovat lähistössä, niin voimme menettää kaikki.
Pian pääsimme maihin samaan paikkaan kuin ensi kerrallakin ja aloimme kantaa tavaroitamme varustukseen. Ensi kerralla menimme kaikki kolme raskaat taakat mukanamme vallien luo ja heitimme tavarat niiden sisäpuolelle. Sitten jätin minä Joycen niitä vartioimaan ja annoin hänelle kuusi kivääriä. Hunter ja minä palasimme venheelle ja toimme sieltä uudet kantamukset ja tätä teimme, kunnes olimme kaikki kantaneet. Palvelijat jäivät varustukseen ja minä sousin kaikin voimin takasin "Hispaniolaan."
Toisen lastin tuominen näytti uskaliaammalta kuin mitä se tosiaan oli. Noita toisia tosin oli luvultaan paljoa enemmän kuin meitä, mutta meillä olivat aseet. Maissa olevista miehistä ei taas kellään ollut kiväriä ja ennenkuin he ehtisivät tulla pistoolin kantaman matkan päähän, olisimme me ehtineet päästää heistä puolen tusinaa hengiltä.
Kaikki pelkuruus oli tuomarista kadonnut. Me lastasimme venhettä kuin olisi henki ollut kysymyksessä. Lastina oli sianlihaa, ruutia ja korppuja ynnä kiväri sekä neljä hakaa. Muut aseet sekä jälellä olevan ruudin heitimme veteen.
Veden lasku alkoi ja laiva kääntyi. Ääniä kuului sieltä päin, jossa nuot kaksi venhettä olivat ja vaikka tämä tyynnytti meitä Joycen ja Hunterin kohtalon suhteen, niin kiiruhdimme kuitenkin lähtöämme.
Redruth vetäysi takasin paikastaan käytävässä ja laskeusi venheeseen, jonka me veimme sitten keskilaivalle, jotta se oli likempänä kapteeni Smollettia.
"No, pojat", sanoi tämä, "kuuletteko minua?"
Ei minkäänlaista vastausta kuulunut.
"Minä puhun sinulle, Abraham Gray."
Ei vieläkään mitään vastausta.