"Käyttänyt vyötä!" hän toisti, "käyttänyt vyötä!" Hän muisteli metsäkohtausta, ja mielessään hän näki Matchamin hennon vartalon ja rukoilevat silmät.
Sitten hän heräsi ajattelemaan, kuinka vaarallisessa tilanteessa hän oli. Hän kuuli jotain ääntä viereisestä huoneesta, ikään kuin joku olisi liikkunut, sitten hän kuuli huokauksen ihan likeltä, ja seisoessaan kuuntelemassa hän huomasi, että riippuvat seinäverhot aaltoilivat. Nyt ovi kuului aukenevan, samassa verhot jakautuivat, ja lamppu kädessä seisoi Joanna Sedley hänen edessään.
Hämmästymättä, vapisematta hän nosti lamppunsa tarkemmin katsellakseen nuorta munkkia. "Mitä täällä toimitatte, hyvä veli?" hän kysyi. "Luultavasti olette erehtynyt. Ketä haette?"
"Joanna", sanoi Dick, ja hänen äänensä petti. "Joanna", hän toisti, "sanoit rakastavasi minua, ja minä narri uskoin."
"Dick!" huudahti neito. "Dick!" Ja samassa hän sulki hämmästyneen
Dickin syleilyynsä ja peitti hänen suunsa suudelmilla.
"Oi, sinä hullu poika!" hän huudahti. "Oi armas Dick! Jospa näkisit itsesi. Ai, ai, nyt minä tuhrin pilalle ihomaalisi, Dick! Mutta", hän lisäsi huoahtaen, "sen voi korjata, mutta korjattavissa ei ole, minä pelkään, minun joutumiseni lordi Shorebyn vaimoksi."
"Onko se siis päätetty?" kysyi Dick järkyttyneenä.
"Huomenna ennen puoltapäivää, Dick, meidät vihitään luostarin kirkossa", kuului vastaus. "Sekä Matcham että Joanna Sedley saavat surkean kohtalon. Jos kyynelet auttaisivat, itkisin silmät päästäni. Olen rukoillut, mutta taivas ei minua sääli. Oi Dick, rakas Dick! Ellet voi viedä minua pois tästä talosta ennen huomispäivää, meidän täytyy jättää toisemme Jumalan haltuun iäksi päiväksi."
"Ei, Joanna!" Dick vastasi. "Sitä sanaa en ikinä päästä huuliltani. Toivottomalta kyllä näyttää. Mutta huomispäivä ei ole vielä tullut. Taivaan ja pyhimysten kautta! Ennen kuin tiesin edes nimeäsi, heittäydyin sinun tähtesi vaaraan, ja nyt nähtyäni että olet kaunein ja paras tyttö koko Englannin valtakunnassa — luuletko minun nyt peräytyvän? Jos välillämme olisi syvä meri, kulkisin sen poikki, jos tie olisi täynnä jalopeuroja, hajoittaisin ne kuin hiiret." Pidellen toisiaan käsistä he rakastuneitten tavalla lempisanoin selittelivät tunteitaan, kun he äkkiä kuulivat kahinan, ja taas jakaantui seinäverho heidän takanaan.
"Taivaan tähden", lausui sisääntulija, äskeinen nuori nainen. "Te pidätte täällä semmoista hälinää. Ja nyt, Joanna, mitä annatte minulle, ystävällenne siitä, että olen tuonut kultanne tänne teidän luoksenne?"