Joanna syleili häntä sydämellisesti.
"Ja te, herra", hän sanoi kääntyen Dickin puoleen, "mitä te minulle annatte?"
"Tahtoisin mielelläni kiittää teitä samalla tavoin", Dick vastasi.
"Tulkaa siis", tyttö sanoi, "se teille sallitaan."
Mutta Dick, käyden punaiseksi kuin pioni, ainoastaan suuteli hänen kättään.
"Mikä vika on kasvoissani?" tyttö kysyi niiaten maahan asti, ja kun Dick viimein oli varsin laimeasti häntä syleillyt, hän lisäsi: "Joanna, teidän kultanne on varsin ujo silmienne edessä, mutta minä vakuutan, että hän oli paljoa rohkeampi, kun ensiksi kohtasimme toisemme. Minulla on siitä vielä sinelmät ja mustelmat muistona. Ja nyt, oletteko sanottavanne sanoneet? Minun täytyy pian lähettää pois tämä kuljeksiva ritari."
Mutta molemmat huudahtivat, että he eivät vielä olleet ehtineet puhella kuin pari sanaa, ja yö on pitkä.
"Mutta illallinen?" neiti kysyi. "Kello soi pian."
"Ah tosiaan", Joanna huudahti, "sen olin ihan unohtanut."
"Piilota minut sitten", sanoi Dick, "verhon taa tai arkkuun tai mihin vain tahdotte, niin minä jään tänne siksi kun palaatte. Muistakaa, kaunis neiti, että me kenties viimeisen kerran elämässämme olemme yhdessä!"