Dick oli kulkenut suurimman osan Shorebyn ja metsän välistä aukeata ja saapunut kummun juurelle noin parinsadan metrin päähän paikasta, missä Pyhän Briden risti seisoi, kun hän äkkiä kuuli torventoitotuksen, joka rikkoi aamun hiljaisuuden niin kimeästi ja läpitunkevasti, ettei Dick milloinkaan ollut sen vertaista kuullut. Toitotus uudistui pari kertaa, sitten kuului aseitten kalsketta.
Dick heristi korviaan, paljasti miekkansa ja juoksi reippaasti mäkeä ylös. Pian hän pääsi ristin luo ja joutui hämmästyksekseen keskelle tulista taistelun tuoksinaa. Seitsemän tai kahdeksan miestä oli toisella puolen, toisella ainoastaan yksi. Mutta niin nopealiikkeinen ja taitava oli tämä ainoa ja niin hurjasti hän kävi vastustajiensa kimppuun, että jo ennen kuin Dick ehti sekaantua leikkiin, hän oli kaatanut maahan yhden, pahasti haavoittanut kahta ja torjunut muut luotaan.
Näytti kuitenkin ihmeeltä, että hän ollenkaan kykeni vastustamaan niin monta vihollista, ja pieninkin sattuma, jalan luiskahdus tai käden hairahdus saattoi hänelle maksaa hengen.
"Kestäkää vielä hetkinen, sir", huusi hänelle Dick, "täältä tulee apua", ja unohtaen olevansa yksin ja että hänen huutonsa oli jotensakin turha, hän kiljaisi: "Mustan nuolen puolesta! Mustan nuolen puolesta!" ja hyökkäsi häikäilemättä ahdistajien selkään.
Nämä olivat kuitenkin urheita miehiä, jotka eivät pelästyneet yllätyksestä, vaan kääntyivät nopeasti uutta vastustajaansa kohti tavattoman raivokkaasti. Neljä yhtä vastaan he kävivät hänen kimppuunsa. Miekat salamoivat kirkkaassa tähtivalossa ja säkenet sinkoilivat. Nyt yksi vastustajista kaatui, Dick tuskin tiesi mistä syystä; sitten isku sattui hänen omaan päähänsä, ja vaikka teräskypärä hytyrän alla suojeli häntä, painoi isku hänet kuitenkin toiselle polvelle ja hänen päätänsä pyörrytti.
Sillä aikaa oli mies, jonka avuksi Dick oli rientänyt, vetäytynyt taapäin ja toitahutti nyt torveensa tällä kertaa vielä räikeämmin ja pitempään kuin ennen. Seuraavassa silmänräpäyksessä ahdistajat kääntyivät uudestaan häntä vastaan Dickin onneksi. Mutta mies puolustautui taaskin urheasti, käyttäen miekkaa ja tikaria, kättä ja jalkaa yhtä väsymättä. Hän hyökkäsi ja peräytyi, teki hyppäyksiä ja lankesi polvilleen erinomaisen taitavasti ja nopeasti.
Korvia särkevät torventoitotukset eivät kuitenkaan olleet turhaan kajahtaneet. Metsästä kuului lumen vaimentamaa kavioiden kapsetta, ja onneksi sekä vieraalle miehelle että Dickille syöksyi kummaltakin puolen tietä parvi kiireestä kantapäähän aseistettuja ratsumiehiä. Jokaisen ratsastajan takana istui hevosenselässä vielä jousimies, joten apuväki oli kahdenkertainen.
Tämmöisen ylivoiman yllättäminä ahdistajilla ei ollut muuta neuvoa kuin äänettöminä antautua.
"Vangitkaa nuo lurjukset!" huusi uljas torventoitottaja, ja kun käskyä oli noudatettu, hän lähestyi Dickiä ja katseli häntä terävästi silmiin.
Dick kohtasi tyynesti hänen tutkivan katseensa. Vasta nyt hän huomasi että soturi, joka äsken oli osoittanut niin suurta voimaa, taitoa ja päättäväisyyttä, oli vielä nuorukainen, häntä itseään tuskin vanhempi.[13] Sen lisäksi hän oli hiukan epämuotoinen, toinen olkapää oli näet toista korkeampi. Kasvot olivat äskeisestä ponnistuksesta huolimatta kalpeat, rumat ja tuskanilmeiset. Ainoastaan kirkkaat, terävät ja rohkeat silmät ilmoittivat sisäistä tarmoa.