"Sir", sanoi nuorukainen, "tulitte sopivaan aikaan avukseni, ette hetkeäkään liian aikaisin."
"Mylord", vastasi Dick, joka hämärästi tunsi olevansa ylhäisen henkilön seurassa, "olette itse niin satumaisen taitava miekankäyttäjä, että olisitte kyllä suoriutunut ominkin voimin. Joka tapauksessa oli minulle onni, ettei väkenne kauemmin viipynyt."
"Mistä minut tunsitte?" vieras kysyi.
"En tälläkään hetkellä tiedä kenen kanssa puhun", Dick vastasi.
"Onko se mahdollista?" kysyi toinen, "ja siitä huolimatta panitte henkenne alttiiksi tässä epätasaisessa taistelussa."
"Näin yhden miehen ottelevan monta vastaan", Dick vastasi, "ja häpeällisesti olisin käyttäytynyt, ellen olisi rientänyt hänen avukseen."
Omituinen pilkallinen hymy ilmestyi nuoren ylimyksen huulille hänen vastatessaan:
"Puhutte varsin jalosti, mutta päästäksemme itse asiaan — oletteko lancasterilainen vai yorkilainen?"
"En tahdo salata, jalo lordi", Dick vastasi, "että olen Yorkin suvun puolella."
"Pyhän messun kautta!" vastasi vieras jälleen. "Se on teille onneksi."