"Niinkö?" sanoi Dick. "Jos vedät sitä virttä, olkoon menneeksi, ja paha sinut periköön!"
Niin he erosivat ja kumpikin rupesi kulkemaan omaa tietään välittämättä minnepäin, ajatellen ainoastaan riitaansa. Dick ei ollut kuitenkaan monta askelta astunut ennen kuin kuuli nimeänsä mainittavan: Matcham riensi hänen jälkeensä.
"Dick", hän huudahti, "olisihan sopimatonta erota näin jäykästi. Tässä on käteni ja sydämeni myös. Kaikesta hyvästä mitä olet minulle tehnyt, avusta ja neuvosta, kiitän sinua, en muodon vuoksi, vaan sydämestäni. Ja onnea matkalle!"
"Hyvä toveri!" vastasi Dick. "Onnea matkalle vain, jos onni suinkin voi sinua seurata. Sinä olet liian riitaisa."
Sitten he erosivat toistamiseen, mutta tällä kertaa taas Dick riensi heti Matchamin perään.
"Tässä on jouseni", hän sanoi, "ei sinun sovi kulkea ihan aseetonna."
"Jousi!" sanoi Matcham. "Ohoh, mitä minä sillä teen, en jaksa sitä jännittää enkä osaa tähdätä. Ei siitä ole minulle apua. Kuitenkin kiitän sinua."
Yö oli jo tehnyt tuloa ja puiden alla he eivät enää erottaneet toistensa kasvonilmeitä.
"Yö on pimeä", Dick sanoi, "minä kävelen hiukan matkaa kanssasi, ainakin siksi kunnes pääset polulle. Kunpa ei sinulle vain mitään tapahtuisi."
Enempää puhumatta hän rupesi kulkemaan eteenpäin, ja Matcham perässä, kuten ennenkin. Yhä synkemmäksi kävi pimeys. Siellä täällä metsänaukeamissa he näkivät tähtituikkeisen taivaanlaen. Kaukaisuudesta kuului yhä heikkenevä kaiku Lancasterin sotajoukon pakohälinästä.