Parilla askelella sir Daniel hyökkäsi hänen luokseen ja ravisti häntä kovasti olkapäistä. Dickin epäluulo heräsi uudestaan.
"Sir Oliverinkin tulee vannoa, häntähän tarkoitettiin", Dick sanoi.
"Hänen pitää vannoa", sanoi ritari.
Pappiraukka heilutteli käsiänsä saamatta sanaakaan suustaan.
"Pyhän messun kautta! Teidän pitää vannoa", ritari huudahti ihan mielettömänä vimmasta. "Mitä? Pitääkö minun epäillä teitä? Vannokaa, sanon minä, vannokaa."
Mutta pappi ei vieläkään saanut sanaakaan lausutuksi. Pelko ja kauhistus kuristi hänen kurkkuansa.
Samassa kuului kilinää, ja salin korkeasta värillisestä ikkunasta lensi musta nuoli. Se iski keskelle pöytää ja jäi siihen värisemään.
Ääneen huudahtaen pappi lankesi pyörtyneenä lattialle. Ritari ja Dick hyökkäsivät pihalle ja sieltä lähimpiä kiertoportaita ylös linnan rintavarustukseen. Vartiosoturit olivat kaikki varuillaan, päivä valaisi vihreitä niittyjä, joilla siellä täällä kasvoi jokin yksinäinen puu, ja näköalaa rajoittivat metsän kummut.
"Mistä tuo nuoli tuli?" ritari kysyi.
"Tuosta pensaikosta, sir Daniel", vastasi yksi sotureista.