»Sir», vastasin, »jos kerron teille vaiheeni, täytyy minun uskoa erään ystäväni henki teidän käsiinne. Luvatkaa minulle, että se on turvassa, ja mitä minuun itseeni tulee, ovat teidän kasvonne minulle riittävänä takeena.»
Hän antoi hyvin vakavan näköisenä pyytämäni lupauksen. »Mutta», lausui hän, »tämähän on vähän kummallinen esipuhe. Jos kertomuksessanne esiintyy joitain laittomuuksia, niin pyydän teitä muistamaan, että olen lakimies, ja koettamaan välttää niitä.»
Senjälkeen minä kerroin hänelle vaiheeni alusta alkaen. Hän kuunteli silmälasit otsalle kohotettuina ja silmät kiinni. Aika ajoin pelkäsin hänen nukahtaneen. Mutta niin ei ollut asian laita! Hän kuuli jokaisen sanan, kuten jäljestäpäin huomasin, ja monet kerrat sain hämmästyä hänen nopeaa käsityskykyään ja terävää muistiaan. Vieraat geeliläiset nimetkin, jotka hän ainoastaan silloin kuuli, muisti hän ja huomautti minulle niistä vielä vuosienkin kuluttua. Mainitessani peittelemättä Alan Breckin nimen, syntyi kumminkin välillämme tilapäinen sananvaihto. Alanin nimi oli luonnollisesti murha- ja palkintouutisen mukana tullut tunnetuksi yli koko Skotlannin, ja tuskin olin sen lausunut, kun lakimies liikahti tuolillaan ja aukasi silmänsä.
»Minä en mainitsisi tarpeettomia nimiä, Mr Balfour», lausui hän, »etenkin ylämaalaisten, joista useat ovat lain rangaistuksen alaisia.»
»Parempi olisi ehkä ollut, etten olisi maininnut», vastasin, »mutta kun nyt kerran olen sen päästänyt huuliltani, täytynee minun kai jatkaa.»
»Ei suinkaan», selitti Mr Rankeillor. »Minun kuuloni ei ole oikein luotettava, kuten ehkä olette huomannut, enkä ole ollenkaan varma, kuulinko nimen oikein. Nimittäkäämme ystäväänne esimerkiksi Mr Thomsoniksi, ettei siinä olisi sen enempää muistelemista. Ja tästä lähtien menettelisin samalla tavalla kaikkiin ylämaalaisiin nähden, joita kertomuksessanne esiintyy, olivatpa ne elossa tai kuolleita.»
Tästä huomasin, että hän oli kuullut nimen liiankin selvästi ja oli jo arvannut, että minä olisin murhastakin mainitseva. Jos hän katsoi parhaaksi jäädä niistä asioista tietämättömäksi, ei se minua liikuttanut. Huomautin siis vain myhäillen, ettei nimi tuntunut juuri ylämaalaiselta ja suostuin hänen esitykseensä. Koko loppuosassa kertomustani kulki Alan Mr Thomsonin nimellä. Se huvitti minua sitäkin enemmän, kun uusi nimi oli ristiriidassa Alanin mielipiteiden kanssa. Samaan tapaan nimitettiin James Stewartia Mr Thomsonin sukulaiseksi, Colin Campbell kulki Mr Glenin nimellä, ja Clunylle, ehdittyäni kertomuksessani niin pitkälle, annoin nimen »Mr Jameson, ylämaalais-päällikkö.» Se oli mitä peittelemättömintä narripeliä, ja minua ihmetytti, että lakimies menetteli sillä tavalla. Mutta sellainen oli sen ajan henki. Valtakunnassa kiisteli kaksi vastakkaista puoluetta keskenään, mutta löytyi maltillisiakin henkilöitä, jotka, mielipiteiltään kun eivät olleet niin jyrkkiä, koettivat keinoilla millä tahansa välttää kummankaan puolueen loukkaamista.
»Vai niin, vai niin», lausui Mr Rankeillor lopetettuani. »Tämä on suurenmoinen taru, teidän Odysseianne. Teidän pitäisi, päästyänne opin teillä pitemmälle, julaista se latinankielellä, taikka englanninkin, jos niin haluatte, vaikka minä puolestani antaisin voimakkaammalle kielelle etusijan. Paljon olette taivalta tehnyt, *quæ regio in terris* — mitä Skotlannin kolkkaa — vapaasti kääntääkseni — ette olekaan kuljeksinut ristiin rastiin? Olette sitäpaitsi osoittanut erityistä taipumusta vääriin asemiin ja, miksikäs en sitä tunnustaisi, yleensä näyttänyt suoriutuvanne niistä hyvin. Tuo Mr Thomson tuntui minusta jotenkin hienolta herrasmieheltä, vaikka ehkä vähän verenhimoiselta. En olisi ollenkaan pahoillani, vaikka hän (kaikkine hyvine ominaisuuksineen) joutuisikin Pohjanmeren saaliiksi, sillä siitä miehestä, Mr David, on paljon vastusta. Mutta te olette kumminkin ollut aivan oikeassa kiintyessänne häneen, epäilemättä hänkin on teihin kiintynyt. *It comes*[1] — niin voimme sanoa — hän oli teidän uskollinen toverinne, *paribus curis vestigia figit*[2] uskallan näet väittää. No niin, no niin, ne ajat ovat olleet ja menneet, ja minä luulen (puhuakseni kohteliaasti), että kärsimyksenne ovat lähellä loppuansa.»
[1] Kulkee kumppalina.
[2] Vaeltaa vaivat tasaten. Suom. muist.