[1] Haikeasti huokailevana.
[2] Pää-asiasta puhuaksemme. Suom. muist.
Tuumailin itsekseni, että tämä oli ikävä juttu, mutta en voinut unhoittaa, että isälläni oli siihen osaa. »Eikö se sentään vivahda vähän murhenäytelmään?» lausuin.
»Ei sir, ei ollenkaan», vastasi lakimies. »Murhenäytelmän juonena on näet joku selvä riitakysymys, joku *dignus vindice nodus*[1], ja tämä oli vain nuoren, hemmotellun aasin oikkuja, jonka korkeimpana päämääränä oli päästä naimisiin ja saada sormus sormeensa. Se ei ollut kuitenkaan isänne tarkoitus, ja hänen tehtyään myönnytyksen toisensa perään ja setänne esitettyä mitä itsekkäimpiä vaatimuksia, he joutuivat lopulta jonkunlaiseen kaupankäyntiin, jonka seurauksista olette äskettäin saanut kärsiä. Toinen otti tytön, toinen talon. Paljon puhutaan, Mr David, armeliaisuudesta ja jalomielisyydestä, mutta monasti minä olen huomannut, että tässä riidanhaluisessa maailmassa tullaan onnellisimpaan lopputulokseen, kun turvaudutaan lakimieheen ja pidetään kiinni kaikesta siitä minkä laki myöntää. Isänne Don Quixotemainen menettely, se kun itsessään oli väärä, on joka tapauksessa antanut aihetta lukemattomiin vääryyksiin. Isänne ja äitinne elivät ja kuolivat köyhinä ihmisinä, teidän kasvatuksenne on surkealla tavalla laiminlyöty, ja, toiselta puolen, minkälaista aikaa tämä on ollut Shawsin maatilan asukkaille! Ja voinhan lisätä — vaikka siitä vähät välitän — minkälaista aikaa Mr Ebenezerille!»
[1] Riitelemisen arvoinen solmu. Suom. muist.
»Ja kumminkin on tässä merkillisintä», lausuin, »miten miehen luonne on voinut tällä tavalla muuttua.»
»Onhan se niinkin», vastasi Mr Rankeillor. »Mutta sittenkin minä pidän sitä aivan luonnollisena. Hän ei voinut uskotella itselleen menetelleensä oikein. Ne, jotka tunsivat asian oikean laidan, kohtelivat häntä kylmästi, ne taas, jotka eivät siitä mitään tienneet, alkoivat nähdessään toisen veljistä häviävän ja toisen ottavan maatilan haltuunsa, puhua murhasta. Siten hän joutui kaikkien hylkimäksi. Rahat olivat kaikki, mitä hän sopimuksen mukaan sai. Hänen ajatuksensa kiintyivät siten yhä enemmän niihin. Itsekäs hän oli nuorena, itsekäs hän on nyt vanhanakin, ja miksi asiat viime aikoina ovat kehittyneet, sen olette itse nähnyt.»
»Mikä on nyt kaiken tämän jälkeen mielipiteenne asemastani?» kysyin.
»Maatila on epäilemättä teidän», lausui lakimies. »Isänne sopimuksilla ei ole mitään merkitystä, te olette sukutilan perijä. Mutta setänne on mies, joka puolustaa vääryyttä, ja luultavaa on, että hän väittää ettette ole oikea henkilö. Mutta oikeudenkäynti maksaa ja oikeudenkäynti perheasioissa on aina häpeällistä, ja jos sitäpaitsi suhteenne ystäväänne Mr Thomsoniin tulisi vähänkin tunnetuksi, saisimme nähdä pistäneemme sormemme tuleen. Teidän ryöstämisenne olisi kyllä meillä hyvänä valttina, jos vain sen voisimme näyttää toteen. Mutta se taitaa olla vaikea tehtävä, ja neuvoni yleensä on, että sovitte setänne kanssa, ehkäpä annatte hänen pitää Shawsinkin, johon hän neljännesvuosisadan kuluessa on juurtunut, ja tyydytte sen sijaan riittävään eläkkeeseen.»
Sanoin erittäin mielelläni olevani sovinnollinen, ja että perheasioiden julkisuuteen saattaminen oli askel, jota ottamaan minulla ei vähääkään ollut halua. Keskustelumme aikana oli minulle vähitellen pääpiirteissään selvinnyt se menettelytapa, jota sittemmin noudatimme.