»Sitä suuresti epäilen», sanoin.
»Minä epäilen itsekin», vastasi Alan kuivasti.
»Mutta taivaan tähden, hyvä ystävä», huudahdin, »sinä, joka olet tuomittu kapinoitsija, karkulainen ja Ranskan kuninkaan puoluelainen — mikä houkuttelee sinua takaisin tuohon maahan? Se on Jumalan uhmaamista!»
»Mitä vielä», vastasi Alan. »Minä olen käynyt siellä joka vuosi neljänkymmenen kuuden jälkeen!»
»Minkä tähden?»
»Minulla on palava halu saada nähdä ystäviäni ja maatani», vastasi hän. »Ranska on epäilemättä hyvä olinpaikka, mutta minä ikävöin kotipuolen kanervikkoja ja hirvilaumoja. Ja sitten on minulla muutamia asioita, joista minun on pidettävä huoli. Silloin tällöin minä saan muutamia nuorukaisia Ranskan kuninkaan palvelukseen rekryyteiksi, ymmärräthän, ja siten ansaitsen aina jonkun kolikon. Mutta pääsyynä ovat päällikköni, Ardshielin asiat.»
»Muistaakseni oli sinun päällysmiehesi nimi Appin», huomautin.
»Niin kyllä; mutta Ardshiel on klaanin kapteeni», kuului hänen selityksensä, josta minä en kuitenkaan tullut hullua hurskaammaksi. »Katsos nyt, David, hän, joka koko miehuutensa iän on elänyt kuuluisana miehenä ja on syntyperältään ja nimeltään kuninkaallinen henkilö, on syösty sellaiseen alennustilaan, että hän elää eräässä Ranskan kaupungissa kuin mikäkin köyhä ja mitätön mies. Tuon miehen, jonka vihellystä neljäsataa miekkaa totteli, olen minä näillä omilla silmilläni nähnyt ostavan voita torilta ja kantavan sen kaalinlehdessä kotiinsa. Tämä ei ole ainoastaan katkeraa nähdä, vaan suuri häpeä meille hänen sukulaisilleen ja klaaninsa asukkaille. Tässä ihanassa maassa on lapsia, Appinin toivoja, joille täytyy opettaa aakkosia ja miekan käyttöä. — Appinin alustalaisten täytyy nyt maksaa veroa Yrjö kuninkaalle; mutta sydämeltään he ovat luotettavia, he ovat päällikölleen uskollisia. Ja millä rakkaudella, kurjuutta kärsimällä ja mahdollisesti uhkamielisyydelläkin, nuo ihmisparat haalivatkaan kokoon toisen veron Ardshielille. Ja, David, minä olen välittäjä, joka kuljetan ne perille.» Näin sanoen hän löi kädellään vyöhönsä, jotta guineat kilisivät.
»Maksavatko he molemmille?» huudahdin.
»Aivan niin, molemmille», vastasi hän.