ULRIKA. Ahaa, nyt huomaan; Te luulette Oswald'in iskeneen silmänsä
Idunaan.
ADELGUNDA. Min'en luule mitään.
IRMGARD. Nyt selkenivät silmäni! Hän oli erinomaisen ystävällinen Idunaa kohtaan, kutsui häntä yhä pikku serkku-näpykäkseen; min'en ymmärrä, mistä joku outo tulisi illaksi tänne — —
ULRIKA. Niin — mutta hän on jo toki varustanut huoneita.
IRMGARD. Siis Iduna? Sepä olisi ilettävää!
ADELGUNDA (yhä pisteliäämmin). Miksikä se olisi ilettävää, jos saan kysyä?
ULRIKA (yhä pisteliäämmin). Mokoma sivistymätön olento!
IRMGARD (yhä pisteliäämmin). Todellakin, mokoma siivoton — lapsi!
ADELGUNDA. Iduna ei ole enää niinkään lapsi, hän on jo kahdeksannellatoista!
ULRIKA. Vai niin, nyt on toinen ääni torvessa.