IRMGARD. Tuolta tulee jo hänkin!
ADELGUNDA. Tuo alituinen loilottaminen alkaa tuntua yhä inhoittavammalta.
ULRIKA. Nyt toki kumminkin osasitte oksaan.
OTTILIA (esiin, mukavassa aamu-puvussa, leveälierinen olkihattu päässä, panee heti hatun pois, laulaa). "Kuin kaunihisti Koitar koittaa!" (Puhuu iloisesti). Kunnioituksella tervehdin teitä, hyvät naiset!
ULRIKA. Sen kuulimme jo sadan askeleen päästä.
IRMGARD. Sinähän laulat kilpaa leivosten kanssa.
OTTILIA (kuin ennen). Ainakin nousin minä leivosten kanssa ja olen aamun herttaisuutta luonnon vapaudessa nauttinut, sill'aikaa kun te vielä vuoteellanne viruilitte. Min'en ymmärrä, kuinka te saatatte niin kauvan loikoilla, huolimatta elämän nautinnosta.
ADELGUNDA. Me emme ollenkaan kaipaa sinun kehoitustasi.
ULRIKA. Tieteellisesti sivistyneelle on öisen lampun himmeys mieleisempi, kuin auringon häikäisevät säteet.
IRMGARD. Juosta aamu-kasteen kosteudessa on moitittavan huikentelevaista.