BARNAU. Sinä olet älykäs ja tunteellinen, Thusnelda. Sinä suosit ja rakastat luontoa ynnä sen ihmeteltäviä omaisuuksia, joita useimmat huolimattomuudella halveksivat, kun eivät käsitä, että mitättöminkin heinänkorsi, pikkuisinkin perhonen on ihmeteltävämpi, kuin kaikki ihmisten taidokkaimmat keksinnöt. Se huvittaa minua, tyttöseni, se minua suuresti huvittaa. Tämän pidän sun hellän tunteesi todisteena, ja semmoisena sen huolellisesti tallennan. Mutta ensiksi panen sen veteen, jotta säilyisi vielä muutaman päivän tuoreena.
THUSNELDA. Miksi te vaivaatte itseänne? Enkö minä saa sitä tehdä?
BARNAU. Salli mun. Samassa noudan lahjan, jonka olen sulle muassani tuonut. Minä tulen heti takaisin.
(Perältä oikealle).
THUSNELDA. Ruusunen ilahutti häntä. Oi, hän on niin armas, niin hyvä ja kuitenkin niin miehekäs ja vakaa. Niin, semmoisena on hänen kuvansa elävänä mielessäni väikkynyt!
Viides kohtaus.
Thusnelda. Dietrich (vasemmalta, etu-alalta).
DIETRICH. Ahaa, Thusneldaseni! Nytpä et enää multa karkaakkaan, pikku teeskentelevä velho!
THUSNELDA. Mitä minusta tahdotte?
DIETRICH. Onhan se varsin mitätöntä, jota sulta pyydän? Ainoastaan pikku suudelma sun purppura-huuliltasi!